Gary R. Renardin Maailmankaikkeus katoaa -kirjaan tutustuminen on saanut minut miettimään, että kannattaisikohan satsata yhä enemmän internetin ulkopuoliseen elämään. Henkinen etsintäni (teoreettisessa mielessä) on mennyt vuosien varrella usein aika lailla ööveriksi...
Voi ehkä olla että pidän nyt "bloggaamisesta lomaa", "joitakin aikoja".
"Aattelepa ite" on mielestäni Jope Ruonansuun paras kappale. Kannatan tätä periaatetta myös hengellisissä kysymyksissä. Vaikka päätyisi olemaan eri mieltä kuin minä. :)
maanantai 12. lokakuuta 2009
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
[20] Mika Waltarin Feliks onnellinen
Päätän tältä illalta kirjallisuudesta bloggaamisen Mika Waltarin Feliks onnelliseen (1958). Tämä noin 200-sivuinen pienoisromaani kertoo muutaman päivän ajalta tilastovirkailija Feliks Tienhaaran henkisestä kehittymisestä hänen tavatessaan ihmisiä. Jo juonen näyttämöllepano kulkee yhteensattumasta toiseen, ja joistain yhteensattumista Feliks kokee merkityselämyksiä, "Jumalan merkkejä".
Romaania on sanottu suomalaisen kirjallisuuden parhaimmaksi uskonnolliseksi romaaniksi (kuten myös Waltarin toista romaania Valtakunnan salaisuus). Itse olen samaa mieltä - en ole toistaiseksi parempaan törmännyt. Mielestäni kirja avaa hyvin sitä, miltä usean uskovan ihmisen mielessä liikkuu, hänen kokiessaan rukousvastauksia ja yhteensattumia, joista kokevat merkityselämyksiä.
Romaania on sanottu suomalaisen kirjallisuuden parhaimmaksi uskonnolliseksi romaaniksi (kuten myös Waltarin toista romaania Valtakunnan salaisuus). Itse olen samaa mieltä - en ole toistaiseksi parempaan törmännyt. Mielestäni kirja avaa hyvin sitä, miltä usean uskovan ihmisen mielessä liikkuu, hänen kokiessaan rukousvastauksia ja yhteensattumia, joista kokevat merkityselämyksiä.
[19] Thorwald Dethlefsen ja rajatieto
Minulla on nykyisin hyllyssäni "esoteerisen psykologian" harrastaja Dethlefseniltä Hyvä ja Paha, Kokemuksia jälleensyntymästä ja Kohtalo on haaste. Tutustuin Hyvä ja Paha-kirjaan jo 1990-luvulla, ja pidin hänen Ykseys-filosofiastaan, jungilaisesta varjo-käsitteestään, Prometheus-mytologian selvityksestä, paha on hyvän valtaistuin-filosofiasta, - mutta en oikein niellyt hänen uskoaan muuan muassa astrologiasta.
Nyt kun minulla on nuo hänen kolme kirjaansa, tulee mieleen ajatus, että voisiko Jumala (tai jumalat tai muut "korkeammat" Voimat) todella huijata meitä _noin_ perusteellisesti.
Tuntuu, että mitä huuhaampana tiede tai tiedeuskovaiset skeptikot jotakin rajatiedon asiaa pitävät, sitä voimallisemmin Thorwald Dethlefsen kyseiseen oppiin uskoo. Tarkoitan tässä erityisesti homeopatiaa, astrologiaa ja jälleensyntymisterapiaa.
Silti tuntuu, että jotain olennaista Dethlefsen on esoterismissaan löytänyt. Jätän tällä kertaa yrittämättä kiteyttää, että mitä.
Nyt kun minulla on nuo hänen kolme kirjaansa, tulee mieleen ajatus, että voisiko Jumala (tai jumalat tai muut "korkeammat" Voimat) todella huijata meitä _noin_ perusteellisesti.
Tuntuu, että mitä huuhaampana tiede tai tiedeuskovaiset skeptikot jotakin rajatiedon asiaa pitävät, sitä voimallisemmin Thorwald Dethlefsen kyseiseen oppiin uskoo. Tarkoitan tässä erityisesti homeopatiaa, astrologiaa ja jälleensyntymisterapiaa.
Silti tuntuu, että jotain olennaista Dethlefsen on esoterismissaan löytänyt. Jätän tällä kertaa yrittämättä kiteyttää, että mitä.
[18] Leo Tolstoin Ylösnousemus
Leo Tolstoin Ylösnousemus käsittelee kertakaikkisen parannuksen teon psykologiaa. "Ylösnousemus" on vähän huono suomennos, koska tolstoilainen kristinuskon muoto keskittyy tämänpuoleisuuteen, eikä Tolstoi uskonut kuolemanjälkeiseen elämään. Venäjän kielen sana воскресение tarkoittaa myös muun muassa heräämistä tai havahtumista.
Kyseessä olevasta kirjasta suosittelen lukemaan ainakin 20-30 viimeistä sivua, ja ehkä vankien jumalanpalveluksen kuvauksen. Kirjan lopulla Tolstoi esittää oppinsa, joka koostuu noin suurin piirtein Uuden testamentin Matt.18: 21-35 ja Vuorisaarnan Matt.5:21-48 pohjalta. Noita Vuorisaarnan kohtia noudattamalla Tolstoin mukaan tulisi Jumalan valtakunta maan päälle, jos ihmiset kasvatettaisiin niitä noudattamaan. Hänen mukaansa Vuorisaarnan käskyt ovat yksinkertaisia, selviä, ja täysin käytännössä noudatettavia.
Koen Leo Tolstoin ja Fjodor M. Dostojevskin ansioiksi sen, että he ovat mielestäni merkittävästi hahmottaneet sitä kuvaa, millainen maailma parhaimmillaan eettisesti _voisi_ olla.
Kyseessä olevasta kirjasta suosittelen lukemaan ainakin 20-30 viimeistä sivua, ja ehkä vankien jumalanpalveluksen kuvauksen. Kirjan lopulla Tolstoi esittää oppinsa, joka koostuu noin suurin piirtein Uuden testamentin Matt.18: 21-35 ja Vuorisaarnan Matt.5:21-48 pohjalta. Noita Vuorisaarnan kohtia noudattamalla Tolstoin mukaan tulisi Jumalan valtakunta maan päälle, jos ihmiset kasvatettaisiin niitä noudattamaan. Hänen mukaansa Vuorisaarnan käskyt ovat yksinkertaisia, selviä, ja täysin käytännössä noudatettavia.
Koen Leo Tolstoin ja Fjodor M. Dostojevskin ansioiksi sen, että he ovat mielestäni merkittävästi hahmottaneet sitä kuvaa, millainen maailma parhaimmillaan eettisesti _voisi_ olla.
[17] Dostojevskin isä Zosima
Minusta tuntuu, että onpa ihmisen uskonnollinen tai hengellinen suuntautuminen melkein mikä tahansa, Fjodor M. Dostojevskin tuotoksista kannattaa lukea ainakin Karamazovin Veljeksistä se sivukertomus, joka kertoo luostarinvanhin isä Zosiman elämästä ja opetuksista. Esimerkiksi Lea Pyykön suomennoksessa (5. painos, Karisto 1994) se sisältää sivut 403-464.
Isä Zosima-jakso kattaa muun muassa kertomuksen isä Zosiman lapsuudesta, jossa hänen nuorena kuollut isoveljensä löytää vähän ennen kuolemaansa "Elämä on paratiisi"-filosofian. Kerrotaan Zosiman nuoruusvuosilta armeijassa, ja hänen henkisestä heräämisestään juuri kun hän on menossa kaksintaisteluun. Mielenkiintoinen on tulevan isä Zosiman ja murhan tehneen miehen väliset keskustelut, jotka kuvaavat salatun rikoksen tunnustamisen ja julkiripin psykologiaa, sekä sitä, miltä tuntuu salata joku oma vakava rikos. Lisäksi käsitellään ihmisen eristäytyneisyyttä muista ihmisistä.
Zosiman opetuksissa on vahva sävy, että kaikki ihmiset ovat vastuussa omien rikostensa lisäksi kaikkien puolesta. - ettei voi olla kaltaistensa tuomarina. ja tuomarin on itse tunnustettava
ensin olevansa samanlainen rikollinen kuin tuomittavakin, ja itse ehkä onkin syypää toisen ihmisen rikokseen. Vasta kun on tajunnut tämän, voi itsekin olla tuomarina.
Toinen hyvä kohta Karamazovin Veljeksissä on ateisti Ivan Karamazovin suuhun kirjoitettu tarina Suurinkvisiittorista, joka muun muassa filosofi Georg Henrik von Wrightin
Dostojevski-esseessä (mm. Ihminen kulttuurin murrroksessa) mukaan kertoi Dostojevskin sisimmät tunnot uskonnosta.
Isä Zosima-jakso kattaa muun muassa kertomuksen isä Zosiman lapsuudesta, jossa hänen nuorena kuollut isoveljensä löytää vähän ennen kuolemaansa "Elämä on paratiisi"-filosofian. Kerrotaan Zosiman nuoruusvuosilta armeijassa, ja hänen henkisestä heräämisestään juuri kun hän on menossa kaksintaisteluun. Mielenkiintoinen on tulevan isä Zosiman ja murhan tehneen miehen väliset keskustelut, jotka kuvaavat salatun rikoksen tunnustamisen ja julkiripin psykologiaa, sekä sitä, miltä tuntuu salata joku oma vakava rikos. Lisäksi käsitellään ihmisen eristäytyneisyyttä muista ihmisistä.
Zosiman opetuksissa on vahva sävy, että kaikki ihmiset ovat vastuussa omien rikostensa lisäksi kaikkien puolesta. - ettei voi olla kaltaistensa tuomarina. ja tuomarin on itse tunnustettava
ensin olevansa samanlainen rikollinen kuin tuomittavakin, ja itse ehkä onkin syypää toisen ihmisen rikokseen. Vasta kun on tajunnut tämän, voi itsekin olla tuomarina.
Toinen hyvä kohta Karamazovin Veljeksissä on ateisti Ivan Karamazovin suuhun kirjoitettu tarina Suurinkvisiittorista, joka muun muassa filosofi Georg Henrik von Wrightin
Dostojevski-esseessä (mm. Ihminen kulttuurin murrroksessa) mukaan kertoi Dostojevskin sisimmät tunnot uskonnosta.
maanantai 28. syyskuuta 2009
[16] Ajatuksia aiheesta, että mitä mahdollisesti kuoleman jälkeen
Kristinusko väittää, että kuoleman jälkeen ihmiset jaetaan kahteen osaan. Toiset pääsevät ikuiseen autuuteen, taivaaseen, laulamaan kyllästymättä ikuisesti kiitos- ja ylistyslauluja jumalalleen. Toiset taas joutuvat ikuiseen kidutusrangaistukseen helvettiin ja lopullisesti eroon jumalasta. Minun on vaikea uskoa, ikuisen rangaistuksen olevan missään tilanteessa oikeutettu äärellisistä rikkomuksista. Kristinusko käytännössä väittää, että jos yksilöllä on "uskomisbitit" aivoissa oikeassa asennossa, niin yksilö pääsee ikuiseen euforiaan ja välttää ikuisen kidutuksen.
Jos tavallisella kaupunkilaisjärjellä ajattelee kuolemaa, ihmisruumis hajoaa haudassa tai polttouunissa, ja ihmisen tietoisuus sammuu olemattomiin, tilaan, jossa se oli ennen niiden sukusolujen kehittymistä, joista hän hedelmöityksessä alkoi kehittyä. Toki rajan voisi tarkemmin vetää siihen, kun sikiön tietoisuus "alkoi", mutta se nyt tässä ei ole niin olennaista. Jos ateismi on totta, niin näinhän se menee. Ainakaan ruumiimme ei näytä selviävän kuolemasta.
Jos taas persoonallinen Jumala ja/tai jumalia on olemassa, on tietysti edelleen se vaihtoehto, että sielumme ja tietoisuutemme eivät pelastu kuolemalta (esimerkkinä Uuden testamentin saddukeukset). Vaikka meistä olisi "ikuisuudessa" tai "taivaassa" täydelliset kopiot, jotka eivät kokisi kuolemaa, pelastaisiko se sitten meidän omat, tämänpuoliset tietoisuutemme? Vaikea sanoa. Identtisillä kaksosillakin on omat persoonansa ja tietoisuutensa.
Hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa, New Age ja teosofia -piireissä uskotaan karman lakiin ja jälleensyntymisiin. Näin tekemällä tämä maailma, joka tuntuu olevan kuin suuri sielujen mielisairaala, oikea epäoikeudenmukaisuuden ruumiillistuma, väännetään opillisesti oikeudenmukaiseksi paikaksi. Friedrich Nietzsche toteaa Antikristuksessa, että kristinusko lupaa kaiken, muttei pidä mitään. Buddhalaisuus taas ei lupaa mitään, mutta pitää kaiken. Tämä onkin ateistin kannalta aivan oikea oivallus. Buddhalaisuudessa halutaan jälleensyntymisistä eroon ja Nirvanaan, sammumiseen, ja ateistin kannalta katsottuna näin juuri käykin, tosin niitä jälleensyntymisiäkään ei hänen kannaltaan ole ollut olemassa.
Olen itse aiemmin karsastanut eetillistä karman laki-oppia ja jälleensyntymisoppia, mutta olen nyt viime vuosina suhtautunut niihin huomattavasti suopeammin. Olen ajatellut, että tarvitsemme ehkä monta elämää oppiaksemme läksymme tästä maapallosta, ennen kuin menemme mahdollisesti kohti uusia seikkailuita.
Jos edes suunnilleen kristinuskon kaltainen tai muu persoonallinen Jumala kuitenkin on olemassa, minusta tuntuu, että se, pelastuuko ihmissielu kuolemasta, on jollain tavalla kytköksissä siihen, pystyykö Jumala (tai jumalat) näkemään nyt suoraan meidän päämme sisään, - näkeekö hän joka hetki tunteemme, ajatuksemme, tekomme ja niin edelleen. Jos taas Jumala (tai muut "korkeammat" voimat) eivät näe aivojemme sisään, tai, näkevät sinne epäsuorasti vain sillä perusteella, että tietävät kaiken (kulloisetkin tunteemme, ajatuksemme jne.) etukäteen, näyttää siltä, että olisimme vain kenties itsemme kopioita, joiden tietoisuuksien on määrä sammua kuolemassa lopullisesti.
Spekuloin vielä tilannetta, että jos Jumala, jumalat tai muut "korkeammat" Voimat
näkevät , kuulevat ja tuntevat suoraan meidät. Yksi vaihtoehto on se, että kommunikoimme Jumalan kanssa joillakin "taajuuksilla", joita vastaavia luonnonlakeja ei ole ainakaan vielä löydetty. Tämän vaihtoehdon jätän käsittelemättä, koska en ole löytänyt siitä itselleni ajatuksenruokaa, ja lisäksi ei ole tiedossani, että ihmisaivoista löytyisi mitään "jumala-antenneja".
Niinpä sitten päästään siihen toiseen vaihtoehtoon, jolle filosofi ja piispa George Berkeley varmaankin nauraa haudassaan, että olemme Jumalan, jumalien tai muiden "korkeampien" Voimien kannalta virtuaalitodellisuudessa. Filosofit ovat yrittäneet vastata skeptiseen argumenttiin, joka esittää että olisimme aivoja ravinneliuoksessa, johon hullu tiedemies syöttäisi koko harhamaailman. Itse olen spekuloinut, että olemme ehkä keskeytyssilmukoissa pyöriviä
ohjelmistoja "sähköaivoisissa" robotinpäissä littanalla planeetalla, ja näemme unta biologisesta elämästä Linnunradan maapallolla, ja kenties universumin kaukaisin kohta on oikeasti fyysisesti muutaman millimetrin päässä meistä.
No, tämä oli tämmöistä erehtyvän ihmisen pohdintaa 2000-luvun alun käsittein.
Mielestäni internetin, tietokonepelien ja elokuvien virtuaalimaailmat ovat hieman muuttaneet teologisten hypoteesien mietimisen tilannetta.
Jos tavallisella kaupunkilaisjärjellä ajattelee kuolemaa, ihmisruumis hajoaa haudassa tai polttouunissa, ja ihmisen tietoisuus sammuu olemattomiin, tilaan, jossa se oli ennen niiden sukusolujen kehittymistä, joista hän hedelmöityksessä alkoi kehittyä. Toki rajan voisi tarkemmin vetää siihen, kun sikiön tietoisuus "alkoi", mutta se nyt tässä ei ole niin olennaista. Jos ateismi on totta, niin näinhän se menee. Ainakaan ruumiimme ei näytä selviävän kuolemasta.
Jos taas persoonallinen Jumala ja/tai jumalia on olemassa, on tietysti edelleen se vaihtoehto, että sielumme ja tietoisuutemme eivät pelastu kuolemalta (esimerkkinä Uuden testamentin saddukeukset). Vaikka meistä olisi "ikuisuudessa" tai "taivaassa" täydelliset kopiot, jotka eivät kokisi kuolemaa, pelastaisiko se sitten meidän omat, tämänpuoliset tietoisuutemme? Vaikea sanoa. Identtisillä kaksosillakin on omat persoonansa ja tietoisuutensa.
Hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa, New Age ja teosofia -piireissä uskotaan karman lakiin ja jälleensyntymisiin. Näin tekemällä tämä maailma, joka tuntuu olevan kuin suuri sielujen mielisairaala, oikea epäoikeudenmukaisuuden ruumiillistuma, väännetään opillisesti oikeudenmukaiseksi paikaksi. Friedrich Nietzsche toteaa Antikristuksessa, että kristinusko lupaa kaiken, muttei pidä mitään. Buddhalaisuus taas ei lupaa mitään, mutta pitää kaiken. Tämä onkin ateistin kannalta aivan oikea oivallus. Buddhalaisuudessa halutaan jälleensyntymisistä eroon ja Nirvanaan, sammumiseen, ja ateistin kannalta katsottuna näin juuri käykin, tosin niitä jälleensyntymisiäkään ei hänen kannaltaan ole ollut olemassa.
Olen itse aiemmin karsastanut eetillistä karman laki-oppia ja jälleensyntymisoppia, mutta olen nyt viime vuosina suhtautunut niihin huomattavasti suopeammin. Olen ajatellut, että tarvitsemme ehkä monta elämää oppiaksemme läksymme tästä maapallosta, ennen kuin menemme mahdollisesti kohti uusia seikkailuita.
Jos edes suunnilleen kristinuskon kaltainen tai muu persoonallinen Jumala kuitenkin on olemassa, minusta tuntuu, että se, pelastuuko ihmissielu kuolemasta, on jollain tavalla kytköksissä siihen, pystyykö Jumala (tai jumalat) näkemään nyt suoraan meidän päämme sisään, - näkeekö hän joka hetki tunteemme, ajatuksemme, tekomme ja niin edelleen. Jos taas Jumala (tai muut "korkeammat" voimat) eivät näe aivojemme sisään, tai, näkevät sinne epäsuorasti vain sillä perusteella, että tietävät kaiken (kulloisetkin tunteemme, ajatuksemme jne.) etukäteen, näyttää siltä, että olisimme vain kenties itsemme kopioita, joiden tietoisuuksien on määrä sammua kuolemassa lopullisesti.
Spekuloin vielä tilannetta, että jos Jumala, jumalat tai muut "korkeammat" Voimat
näkevät , kuulevat ja tuntevat suoraan meidät. Yksi vaihtoehto on se, että kommunikoimme Jumalan kanssa joillakin "taajuuksilla", joita vastaavia luonnonlakeja ei ole ainakaan vielä löydetty. Tämän vaihtoehdon jätän käsittelemättä, koska en ole löytänyt siitä itselleni ajatuksenruokaa, ja lisäksi ei ole tiedossani, että ihmisaivoista löytyisi mitään "jumala-antenneja".
Niinpä sitten päästään siihen toiseen vaihtoehtoon, jolle filosofi ja piispa George Berkeley varmaankin nauraa haudassaan, että olemme Jumalan, jumalien tai muiden "korkeampien" Voimien kannalta virtuaalitodellisuudessa. Filosofit ovat yrittäneet vastata skeptiseen argumenttiin, joka esittää että olisimme aivoja ravinneliuoksessa, johon hullu tiedemies syöttäisi koko harhamaailman. Itse olen spekuloinut, että olemme ehkä keskeytyssilmukoissa pyöriviä
ohjelmistoja "sähköaivoisissa" robotinpäissä littanalla planeetalla, ja näemme unta biologisesta elämästä Linnunradan maapallolla, ja kenties universumin kaukaisin kohta on oikeasti fyysisesti muutaman millimetrin päässä meistä.
No, tämä oli tämmöistä erehtyvän ihmisen pohdintaa 2000-luvun alun käsittein.
Mielestäni internetin, tietokonepelien ja elokuvien virtuaalimaailmat ovat hieman muuttaneet teologisten hypoteesien mietimisen tilannetta.
lauantai 26. syyskuuta 2009
[15] Mietteitä kristinuskosta (osa 2)
Lisäksi skeptisyyttä kristinuskon dogmien suhteen aiheuttaa tietenkin tiukan kaksijakoinen vuohet ja lampaat, taivas ja helvetti -filosofiat. Jotkut kristityt ajattelevat, että Jumala on niin pyhä, että pienikin rikkomus tätä vastaan ansaitsee ikuisen rangaistuksen. Itselleni tämä logiikka ei ole kyllä auennut koskaan. Ja jos ajattelen Jeesuksen ristinkuolemaa, on mahdotonta käsittää, mikä Jumalassa "tyydyttyi", kun hän näki "viattoman ihmisen" kärsivän ruoskintaa ja kidutuksen ristillä kuoliaaksi. Jos yritän ajatella asiaa, niin tulee mieleen, että juutalaisuudesta peräisin ollut eläinten uhraaminen loppui. Ja jos ihmiset sopivat keskenään että "tuo tapahtuma" sovitti meidän synnit, niin "olkoot meidän syntimme sitten tuolla sopimuksella sovitetut ja kohdellaan sitten vain toisiamme rakkaudellisesti ja anteeksiantavasti " -- Mutta tulee mieleeni - mitähän Jumala koko sovitusopista ajattelee? Vaatiiko Jumala meiltä todella "uskonaikakonetta"?
Mohandas Gandhi (muistinvaraisesti Unto Tähtisen Mitä Gandhi todella sanoi-kirjasta) oli sitä mieltä, että hänelle ei ollut niin kovin tärkeää se, oliko muun muassa hindulaisuuden Bhagavad Gitassa esiintyvä Krishna oikeasti historiallinen henkilö vai ei. Ehkä myös buddhalaisuudessa paremminkin riittää se, että valaistuminen on jonkinmoinen oikeasti olemassa oleva psykologinen ilmiö, ja itse Buddha ei tarinoiden mukaan pitänyt omaa henkilöhahmoaan niin hirveän tärkeänä. Kristinuskossa puolestaan Jeesus Nasaretilaisen hehkilöhahmo on käytännössä aivan kaiken keskiössä, vaikka filosofi Ludwig Wittgenstein eräässä yhteydessä spekuloikin, että (muistinvaraisesti) uskon ei tarvitsisi _välttämättä_ menettää mitään, vaikka tarinat Jeesuksesta paljastuisivat saduiksi. Mutta uskon, että käytännössä niin kävisi - toisin kuin idän panteistisille uskonnoille, hindulaisuudelle ja buddhalaisuudelle.
Epäilemättä kristinuskon hyviä ja kauniita puolia ovat jumalallinen agapee-rakkaus, armeliaisuus, anteeksianto ja mahdollisesti rauha uskovan sydämessä. Galatalaisille
5:22-23 sanoo : "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä" [Kirkkoraamattu 1992].
Kenties onneksemme Uuteen testamenttiimme on kirjattu 1.Joh. 4:8 ja 1.Joh.4:16
sanat "Jumala on rakkaus", ja evankeliumeiden Jeesus kehottti useaan otteeseen uskovia rakastamaan lähimmäisiään ja vihollisiaan ja antamaan kaikille anteeksi.
Itse en kuitenkaan lue itseäni tällä hetkellä kristityksi. Olen panenteisti (varauskontona panteismi). Minulle Jumala on kaikki mikä on olemassa. Maailman pyhät kirjat ovat hyviä myytti- ja mytologialähteitä, mutta minulle niiden tarinoiden mahdollinen historiallisuus tai historiattomuus ovat sivuseikkoja. Uskontoni on kuitenkin sivuseikka, tärkeämpää minulle on uskoni. Uskon muun muassa että monet Jeesuksen vuorisaarnan moraalineuvot ovat hyviä. Itse asiassa jopa tuntuu, että Vuorisaarnan moraalineuvot voi käsittää "Jeesuksen määräämän käskyluettelon" sijasta ikään kuin kuvauksena siitä, millaiseksi Jumalan rakkaudessa ja armossa elävän elämänkatsomus ikään kuin spontaanisti muotoutuu siinä prosessissa, kun yksilö opettelee rakastamaan.
Alan olemaan valmis pitämään taukoa tämän kirjoittamisessa. Kenties lopetan tähän. Huomaan, että olen melkoisen silkkihansikkain käsitellyt tätä länsimaiden pääuskontoa, kristitinuskoa, jolla on takanaan verinen historia, noitavainot ynnä muuta. Vanha testamenttikin on tarinoiltaan hyvin verinen kirja, kiivaan Jumalan kirja, - toisaalta se ei kuitenkaan niin julista ikuista rangaistusta helvetissä kuin Uusi testamentti.
Mohandas Gandhi (muistinvaraisesti Unto Tähtisen Mitä Gandhi todella sanoi-kirjasta) oli sitä mieltä, että hänelle ei ollut niin kovin tärkeää se, oliko muun muassa hindulaisuuden Bhagavad Gitassa esiintyvä Krishna oikeasti historiallinen henkilö vai ei. Ehkä myös buddhalaisuudessa paremminkin riittää se, että valaistuminen on jonkinmoinen oikeasti olemassa oleva psykologinen ilmiö, ja itse Buddha ei tarinoiden mukaan pitänyt omaa henkilöhahmoaan niin hirveän tärkeänä. Kristinuskossa puolestaan Jeesus Nasaretilaisen hehkilöhahmo on käytännössä aivan kaiken keskiössä, vaikka filosofi Ludwig Wittgenstein eräässä yhteydessä spekuloikin, että (muistinvaraisesti) uskon ei tarvitsisi _välttämättä_ menettää mitään, vaikka tarinat Jeesuksesta paljastuisivat saduiksi. Mutta uskon, että käytännössä niin kävisi - toisin kuin idän panteistisille uskonnoille, hindulaisuudelle ja buddhalaisuudelle.
Epäilemättä kristinuskon hyviä ja kauniita puolia ovat jumalallinen agapee-rakkaus, armeliaisuus, anteeksianto ja mahdollisesti rauha uskovan sydämessä. Galatalaisille
5:22-23 sanoo : "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä" [Kirkkoraamattu 1992].
Kenties onneksemme Uuteen testamenttiimme on kirjattu 1.Joh. 4:8 ja 1.Joh.4:16
sanat "Jumala on rakkaus", ja evankeliumeiden Jeesus kehottti useaan otteeseen uskovia rakastamaan lähimmäisiään ja vihollisiaan ja antamaan kaikille anteeksi.
Itse en kuitenkaan lue itseäni tällä hetkellä kristityksi. Olen panenteisti (varauskontona panteismi). Minulle Jumala on kaikki mikä on olemassa. Maailman pyhät kirjat ovat hyviä myytti- ja mytologialähteitä, mutta minulle niiden tarinoiden mahdollinen historiallisuus tai historiattomuus ovat sivuseikkoja. Uskontoni on kuitenkin sivuseikka, tärkeämpää minulle on uskoni. Uskon muun muassa että monet Jeesuksen vuorisaarnan moraalineuvot ovat hyviä. Itse asiassa jopa tuntuu, että Vuorisaarnan moraalineuvot voi käsittää "Jeesuksen määräämän käskyluettelon" sijasta ikään kuin kuvauksena siitä, millaiseksi Jumalan rakkaudessa ja armossa elävän elämänkatsomus ikään kuin spontaanisti muotoutuu siinä prosessissa, kun yksilö opettelee rakastamaan.
Alan olemaan valmis pitämään taukoa tämän kirjoittamisessa. Kenties lopetan tähän. Huomaan, että olen melkoisen silkkihansikkain käsitellyt tätä länsimaiden pääuskontoa, kristitinuskoa, jolla on takanaan verinen historia, noitavainot ynnä muuta. Vanha testamenttikin on tarinoiltaan hyvin verinen kirja, kiivaan Jumalan kirja, - toisaalta se ei kuitenkaan niin julista ikuista rangaistusta helvetissä kuin Uusi testamentti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)