[15] Mietteitä kristinuskosta (osa 2)

Lisäksi skeptisyyttä kristinuskon dogmien suhteen aiheuttaa tietenkin tiukan kaksijakoinen vuohet ja lampaat, taivas ja helvetti -filosofiat. Jotkut kristityt ajattelevat, että Jumala on niin pyhä, että pienikin rikkomus tätä vastaan ansaitsee ikuisen rangaistuksen. Itselleni tämä logiikka ei ole kyllä auennut koskaan. Ja jos ajattelen Jeesuksen ristinkuolemaa, on mahdotonta käsittää, mikä Jumalassa "tyydyttyi", kun hän näki "viattoman ihmisen" kärsivän ruoskintaa ja kidutuksen ristillä kuoliaaksi. Jos yritän ajatella asiaa, niin tulee mieleen, että juutalaisuudesta peräisin ollut eläinten uhraaminen loppui. Ja jos ihmiset sopivat keskenään että "tuo tapahtuma" sovitti meidän synnit, niin "olkoot meidän syntimme sitten tuolla sopimuksella sovitetut ja kohdellaan sitten vain toisiamme rakkaudellisesti ja anteeksiantavasti " -- Mutta tulee mieleeni - mitähän Jumala koko sovitusopista ajattelee? Vaatiiko Jumala meiltä todella "uskonaikakonetta"?

Mohandas Gandhi (muistinvaraisesti Unto Tähtisen Mitä Gandhi todella sanoi-kirjasta) oli sitä mieltä, että hänelle ei ollut niin kovin tärkeää se, oliko muun muassa hindulaisuuden Bhagavad Gitassa esiintyvä Krishna oikeasti historiallinen henkilö vai ei. Ehkä myös buddhalaisuudessa paremminkin riittää se, että valaistuminen on jonkinmoinen oikeasti olemassa oleva psykologinen ilmiö, ja itse Buddha ei tarinoiden mukaan pitänyt omaa henkilöhahmoaan niin hirveän tärkeänä. Kristinuskossa puolestaan Jeesus Nasaretilaisen hehkilöhahmo on käytännössä aivan kaiken keskiössä, vaikka filosofi Ludwig Wittgenstein eräässä yhteydessä spekuloikin, että (muistinvaraisesti) uskon ei tarvitsisi _välttämättä_ menettää mitään, vaikka tarinat Jeesuksesta paljastuisivat saduiksi. Mutta uskon, että käytännössä niin kävisi - toisin kuin idän panteistisille uskonnoille, hindulaisuudelle ja buddhalaisuudelle.

Epäilemättä kristinuskon hyviä ja kauniita puolia ovat jumalallinen agapee-rakkaus, armeliaisuus, anteeksianto ja mahdollisesti rauha uskovan sydämessä. Galatalaisille
5:22-23 sanoo : "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä" [Kirkkoraamattu 1992].

Kenties onneksemme Uuteen testamenttiimme on kirjattu 1.Joh. 4:8 ja 1.Joh.4:16
sanat "Jumala on rakkaus", ja evankeliumeiden Jeesus kehottti useaan otteeseen uskovia rakastamaan lähimmäisiään ja vihollisiaan ja antamaan kaikille anteeksi.

Itse en kuitenkaan lue itseäni tällä hetkellä kristityksi. Olen panenteisti (varauskontona panteismi). Minulle Jumala on kaikki mikä on olemassa. Maailman pyhät kirjat ovat hyviä myytti- ja mytologialähteitä, mutta minulle niiden tarinoiden mahdollinen historiallisuus tai historiattomuus ovat sivuseikkoja. Uskontoni on kuitenkin sivuseikka, tärkeämpää minulle on uskoni. Uskon muun muassa että monet Jeesuksen vuorisaarnan moraalineuvot ovat hyviä. Itse asiassa jopa tuntuu, että Vuorisaarnan moraalineuvot voi käsittää "Jeesuksen määräämän käskyluettelon" sijasta ikään kuin kuvauksena siitä, millaiseksi Jumalan rakkaudessa ja armossa elävän elämänkatsomus ikään kuin spontaanisti muotoutuu siinä prosessissa, kun yksilö opettelee rakastamaan.

Alan olemaan valmis pitämään taukoa tämän kirjoittamisessa. Kenties lopetan tähän. Huomaan, että olen melkoisen silkkihansikkain käsitellyt tätä länsimaiden pääuskontoa, kristitinuskoa, jolla on takanaan verinen historia, noitavainot ynnä muuta. Vanha testamenttikin on tarinoiltaan hyvin verinen kirja, kiivaan Jumalan kirja, - toisaalta se ei kuitenkaan niin julista ikuista rangaistusta helvetissä kuin Uusi testamentti.