[37] Jeesus ja risti

Olenpa itse Jeesuksesta Kristuksesta mitä mieltä tahansa, hänellä lienee hyvin suuri osuus "korkeampien" Voimien suunnitelmissa joka tapauksessa - onpahan hän sitten ollut historiallinen henkilö tai ei. Hänhän opetti lähimmäisten, naapurien (muun muassa englanninkieliset raamatut) ja vihollisen rakastamista - jo tosiaan kenties tuhansia vuosia sitten. Pitkin vaikkapa Johanneksen evankeliumia hän yhä uudelleen ja uudelleen antaa neuvon, että rakastakaa ihmiset toisianne.

En oikein "koskaan" - lapsuudenuskoni jälkeen - ole käsittänyt, mitä Jumala sai, kun näki että Hänen poikansa kärsi ristillä. Mikä tarve Jumalassa "tyydyttyi" kun Jeesus tarinan mukaan kärsi...

Viime kuukausina olen vihdoin löytänyt jonkinmoisen henkilökohtaisen tulkinnan Jeesuksen pahoinpitelyjen, ruoskimisten ja ristillä kuoliaaksi kitumisen suhteen.

Minulle ne merkitsevät nyt (vertaus)kuvaa siitä, että Jumalan kärsimykset ne vasta hirvittävät ovat olleet, kun Hän on joutunut tarkkailemaan tätä mielisairasta menoa täällä mielipuolisella maapallolla ties kuinka kauan.

Itselläni ole mitään aikakonetta tai päänsisäistä uskonaikakonetta mennä katsomaan, mitä Jerusalemissa parisen tuhatta vuotta sitten on tapahtunut ja mitä ei. Mutta tämä edellä mainittu tulkinta tuntuu tällä hetkellä ihan kelvolliselta persoonakohtaisesti, vaikka en edes kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön tällä hetkellä.

[36] Jumalien kokous

Jumala ja pikkujumalat pitivät kokousta, ja päättivät:

"Katsotaanpa kuka ihminen vähimmillä harhoilla keksii tämän meidän pointin."

Aikaa kului ja viimein eräs ihminen maapallolla tokaisi:

"Mokomatkin jumalat minkä minulle teitte! Nämä teidän harhat eivät edes ole harhoja - vaan oikeita! "Kostoksi" ajan niin monta riivaajaa pois maapallolta kuin loppuelämäni aikana kerkiän."

Jumala ja pikkujumalat pitivät suurnopeusviestivälineillään uuden kokouksen, ja päättivät:

"Kun tuo on noin jääräpää, niin yrittäköön nyt taistella turhaan tuulimyllyjä vastaan kunnes rauhoittuu."

[35] Sokrates ja Viisasten kivi

Kansaa asettui riviin Sokrateen eteen, ja Sokrates puhui heille:
"Kuka uskaltaa tunnustaa, että haluaisi varastaa minulta tämän kädessäni olevan Viisasten kiven, joka on minulle rakkain lahja, jonka koskaan olen saanut?"

Viimein eräs mies sanoi: "Rehellisyyden nimissä: minä haluaisin."

Sokrates vastasi: "Väärä vastaus."

Kului tovin aikaa ja joku toinen lausahti: "Minulla ei harmainta aavistusta."

Sokrates vastasi: "Väärä vastaus."

Kului taas tovi aikaa, ja eräs aukaisi suunsa: "Mikä oli kysymys?"

Sokrates vastasi: "Väärä vastaus."

Viimein eräs pikkupoika lausahti: "Onpa sinulla kädessäsi kaunis kivi."

Sokrates nyökkäsi ja lausui: "Aika lähelle, mutta se lienee vain kivi."
"

[34] Olemmeko korkeampien olentojen koekaniineja? (Osa 2)

Mikä ihme on täällä niin sanottu Tarkoitus? Olemmeko täällä vain lomailemassa ikuisuudesta ja kenties hölmöilemässä ympäriinsä?
Vai?

Simuloidaanko täällä ja yritetäänkö täällä "osittain" jopa optimoida esimerkiksi seuraavien ominaisuuksien suhteen:

Aivojen muistin, mielikuvituksen, ajatusten, tunteiden, empatian, myötätunnon, käyttäytymisen, etiikan, estetiikan, terveyden, sosiaalisuuden, taiteellisuuden, luomisvoiman, kivun ja tuskan (psyykkkisen ja fyysisen), tunneälyn, tunneviisauden, huumorin ja komiikan, uskon ja epäuskon - luottamuksen ja epäluottamuksen - "korkeampiin" Voimiin, älykkyyden, viisauden, kantapään ja kärsimyksen kautta oppimisen, rohkeuden, kokemuksen, temperamentin. Ystäväni ehdotti tähän listaan myös selviytymistä ja onnellisuutta.

[33] Olemmeko korkeampien olentojen koekaniineja?

Tuntuu, että kristinusko on tullut tavallaan jo "valmiiksi" jo aikoja sitten esimerkiksi kveekarikristillisyyden, F. M. Dostojevskin ja Leo Tolstoin toimesta. Nyt on kulunut jo yli 110 vuotta Leo Tolstoin Ylösnousemus-romaanista, eivätkä ihmiset ole vieläkään oppineet armahtamaan ja rakastamaan toisiaan. Yksittäisten ihmisten kohdalle tulee edelleen suuria kärsimyksiä. Olen viime aikoina ajatellut, että yritetäänkö meillä ihmisillä mahdollisesti simuloida jotain harmoniaa tai harmonioita aivojen muistien, mielikuvituksien, ajatusten, tunteiden, aistihavaintojen ja käyttäytymisten suhteen. Vai onko kaikki ollut "valmista" jo muinaisuus sitten, ja me kenties olemme täällä maapallolla vain hölmöilemässä ympäriinsä, kuten Kurt Vonnegut kirjoitti kirjassaan Maaton mies....(?) Puhuin edellisessä bloggauksessa Sokrateesta ja Jeesuksesta. Toki voi olla niinkin, että viisain tai viisas ihminen ei olekaan Jumalalle/jumalille läheisin ihminen. Jumala näkenee ihmisyksilöt suhteessa heidän edellytyksiinsä (geenit, vanhemmat, elämäntapahtumat ja niin edelleen).

[32] Sokrates ja Jeesus

Kun kerran filosofian puolella on jonkinmoisena ihanteena Sokrates, jota pidettiin viisaana, koska hän tiesi, ettei tiedä mitään, niin miksi sitten hengellisyydessä ja teologiassa pidetään ihanteena sitä, että mitä enemmän perusteitta uskoo opinkappaleita ja pyhien kirjojen tarinoiden historiallisuuksia, niin sen parempi? Olisiko rehellisempi myöntää "korkeammille" Voimille (Jumalalle), että ei ole sitä uskonaikakonetta mennä tarkistelemaan muinaisten tarinoiden historiallisuuksia? Tarinoiden Sokrates ja evankeliumien Jeesus ovat siinä mielessä samanlaisia, että he eivät kirjoittaneet itse ilmeisesti mitään papyruksille yms. Tosin tarinan Jeesus kirjoitti kerran sormellaan maahan (Joh.8:6-8). Sokrates oli myrkkymaljan juodessaan jo iäkäs mies, evankeliumien Jeesus Kristus oli tarinoiden mukaan vasta reilu kolmikymppinen joutuessaan pahoinpidellyksi, ruoskittavaksi ja kuollessaan ristillä. Meillä on täällä maailmassa esikuvina muun muassa Sokrates, Jeesus Kristus, Siddhartha Gautama (Buddha), Laotse ja vaikkapa viime vuosisadalta Mohandas Gandhi. Meidän ei kuitenkaan ole kaiketi tarkoitus tulla kopioiksi heistä, vaan pikemminkin omiksi itseksemme. Voi olla että Jumala (tai Jumala ja/tai pikkujumalat ja/tai enkelit tms.) simuloivat yhä edelleen meillä ihmisillä, mitä tarkoittaa hyvä huumori, tunneäly, aito armo ja ehkä rakkauskin, auttaminen, tunteiden kokeminen. Voi toki olla niinkin, että "kaikki" on jo keksitty muinaisuus sitten, ja olemme täällä vain keksimässä pyöriä uudelleen. Tuntuu kuitenkin että esimerkiksi mielikuvituksemme olisi jonkinlainen jumalallinen ominaisuus meissä ihmisissä.

[31] "Yksinkertaisuuden viisaus"

Se kun vain yksinkertaisesti (uskoo ja) luottaa Jumalaan, ja rennosti puhuu mitä sylki suuhun tuo, ja rennosti menee sinne, minne Jumala johdattaa - ja kun yrittää välttää vähän liikaa ja turhaa hölmöilemistä -- ja sitten kun sattuu lipsahtamaan hölmöilyn puolelle, niin pyytää anteeksi ja antaa itselleen anteeksi. Ja jos näyttää siltä, että joku on hölmöilemässä Sinua kohtaan, niin anna tai edes yritä antaa hänellekin anteeksi. Ei se kovin paljon ehkä tämän kummempaa ole tämä "korkeampi teologia". Tosin tässä nyt en puutu Jumalaan luottamisen perusteihin eli itseni kohdalla synkronistisiin merkityksellisiin yhteensattumaelämyksiin ja mahdollisiin koettuihin ihmeisiin. Papit opettavat synnistä. Minun mielestäni koko synti-käsitteen voisi korvata suomalaisella sanalla hölmöily. On ehkä vähän huumoripitoista positiivista hölmöilyä ja sitten on negatiivissävytteisempää hölmöilyä.

[30] Maapallon suurimmat teologiset ongelmat

Suurimmat maapallon nykyiset teologiset ongelmat lienevät: Ihmisten olisi ehkä hyvä opetella armahtamaan itseään ja toisiaan. Ihmisten olisi ehkä hyvä opetella rakastamaan itseään ja toisiaan. Ihmisten olisi ehkä hyvä opetella auttamaan itseään ja toisiaan. Jos naapurit auttaisivat toisiaan, ei ehkä tarvitsisi hankkia niin paljoa omia jälkeläisiä, ja maapallon väestöräjähdysongelma voisi ehkä lievittyä.

[29] Heikkona hetkenä

Joskus "heikkoina hetkinä" tulee mieleen ajatus, miten "helppoa" ehkä olisi, jos voisi vilpittömästi uskoa jonkin laajalevinteisen uskonnon mukaan oikeaoppisesti. Esimerkiksi kenties kävisin usein kirkossa ehtoollisella, joka muuten on esoteerikko Thorwald Dethlefsenin mukaan homeopaattinen sielunlääke korkeassa potenssissa eli laimennettu hyvin paljon (- Jeesuksessa olleet atomit ovat ehkä levinneet ympäri maapalloa parin tuhannen vuoden kuluessa....). Ja niin edelleen.

Tällöin usein katson uskontoaiheista chättiä tai pistän Taivas TV7 -televiokanavan päälle, niin parissa minuutissa tulee mieleen ne syyt, miksi en kuulu tällä hetkellä kirkkoon tai mihinkään muuhunkaan uskonnolliseen yhteisöön. Olisi minulle hirvittävän vaikeata kuulua samaan uskontoon fundamentalis-konservatiivisten kristittyjen kanssa. Tältä ainakin nyt tuntuu.

Kuuntelin hiljattain radiota, jossa joku uskontotieteilijä totesi, että hänen uskontunnustuksensa on pelkkä: "Jumala on". Yhdyn tähän itsekin. Loppu on periaatteessa intuitiota ja mielikuvitusta (ja pieni siemaus logiikkaa).

On tuntunut hyödylliseltä samaistaa olemassaolon kokonaisuus Jumalaksi isolla J:llä. Silloin ei tarvitse miettiä onko Jumala olemassa vai ei....(tällä voi olla jotain tunnemerkitystä ehkäpä).

Tuntuu vahvasti siltä, että aidossa Jumala-uskossa ei ole todellakaan kyse muinaisten pyhän kirjan väittämien tapahtumien historiallisuuksiin uskominen. Mitä kristittyihin tulee, niin mitä lähemmäksi mennään Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemista, sen historiallisempaa Raamatun muka pitää olla. Onko näillä arvoisilla rouvilla ja herroilla kristityillä muka joku aikakone, jolla he pystyvät tarkistamaan, mitä siellä oikeasti on tapahtunut vuosituhansia sitten?

Sanovat, että jos Kristus eli Paavalissa mutta ei sinussa - mitä se sinua hyödyttää?Mitä sitten tarkoittaa että Jeesus "tulee lihaksi" uskovassa ihmisessä. Eikö se tarkoita sitä, että uskova kasvaa siihen, että aidosti, ikään kuin (puoli)spontaanisti, elämänkatsomus ja siitä aiheutuvat teot vähitellen alkavat muistuttaa sellaista ajatusmaailmaa, jota Jeesuksen Vuorisaarna pähkinänkuoressa edustaa.

Väittävät, että Jeesuksen sovituskuolema on Raamatun "punainen lanka". Itse en kyllä pysty tähän yhtymään. Kun luen väitettyjä evankeliumien Jeesuksen sanoja, niin hän tuntuu joka puolella viittaavan siihen, että noudattakaa hänen käskyjään. Siis:

- rakasta lähimmäistäni niin kuin itseäsi (huom. et siis pidä ketään ihmistä itseäsi huonompana tai parempana)
- älä tuomitse ketään äläkä julista ketään syylliseksi
- rakasta vihamiehiäsi
- pyri antamaan kaikki anteeksi (itselle ja toisille)
- elä armeliaisuudessa ja ehdottomassa rakkaudessa
- ota Jobin tavoin "Jumalan kädestä" sekä "hyvä" että "paha"
- jos järkevää ja mahdollista, pyri välttämään tekemään "pahalle" vastarintaa

Juolahti tuossa muuten joku aika sitten mieleen, että ehkä koko universumimme tarkoitus on sen selvittäminen simuloimalla, että onko olemassaolossa ylipäätään mitään järkeä pitemmän päälle. Ja kenties onko muutakin etiikkaa kuin suhteellista etiikkaa....