Minusta tuntuu, että onpa ihmisen uskonnollinen tai hengellinen suuntautuminen melkein mikä tahansa, Fjodor M. Dostojevskin tuotoksista kannattaa lukea ainakin Karamazovin Veljeksistä se sivukertomus, joka kertoo luostarinvanhin isä Zosiman elämästä ja opetuksista. Esimerkiksi Lea Pyykön suomennoksessa (5. painos, Karisto 1994) se sisältää sivut 403-464.
Isä Zosima-jakso kattaa muun muassa kertomuksen isä Zosiman lapsuudesta, jossa hänen nuorena kuollut isoveljensä löytää vähän ennen kuolemaansa "Elämä on paratiisi"-filosofian. Kerrotaan Zosiman nuoruusvuosilta armeijassa, ja hänen henkisestä heräämisestään juuri kun hän on menossa kaksintaisteluun. Mielenkiintoinen on tulevan isä Zosiman ja murhan tehneen miehen väliset keskustelut, jotka kuvaavat salatun rikoksen tunnustamisen ja julkiripin psykologiaa, sekä sitä, miltä tuntuu salata joku oma vakava rikos. Lisäksi käsitellään ihmisen eristäytyneisyyttä muista ihmisistä.
Zosiman opetuksissa on vahva sävy, että kaikki ihmiset ovat vastuussa omien rikostensa lisäksi kaikkien puolesta. - ettei voi olla kaltaistensa tuomarina. ja tuomarin on itse tunnustettava
ensin olevansa samanlainen rikollinen kuin tuomittavakin, ja itse ehkä onkin syypää toisen ihmisen rikokseen. Vasta kun on tajunnut tämän, voi itsekin olla tuomarina.
Toinen hyvä kohta Karamazovin Veljeksissä on ateisti Ivan Karamazovin suuhun kirjoitettu tarina Suurinkvisiittorista, joka muun muassa filosofi Georg Henrik von Wrightin
Dostojevski-esseessä (mm. Ihminen kulttuurin murrroksessa) mukaan kertoi Dostojevskin sisimmät tunnot uskonnosta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.