tiistai 7. heinäkuuta 2015

[50] Mustavalkoinen ajattelu - henkisen etsijän harhapolku?

Usein, kun ajattelen etiikan käsitteitä hyvä ja paha, oikea ja väärä, mieleeni tulee usein heti ajatus, että eivätkö monesti valintamme ole jotain harmaan sävyjä, pikemminkin kuin näitä ääripäitä, oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Onko niin, että ihminen on psykologisena kokonaisuutena rakentunut niin, että hän on taipuvainen usein ottamaan kantaa - puolesta tai vastaan? Ovatko siinä pohjalla mustavalkoiset tunteemme? Eivätkö myös väärät ja/tai pahat tekomme sulaudu osaksi todellisuuden syy-seuraus-verkkoja - ja vaikuta muun muassa siihen, ketä ihmisyksilöitä tänne maailmaan syntyy tulevaisuudessa? Mustavalkoisesta ajattelusta, jonka alalaji käsittääkseni on "kaikki tai ei mitään"-ajattelu, lienee kirjoitetun psykologian kirjallisuudessa. Kun ajattelee - usein tuomitsevan ja yleistävän - mustavalkoisen ajattelun vaikutuksia suurvaltapolitiikassa, Suomen poliittisessa keskustelussa, yhteiskuntaelämässä, ihmissuhteissa ja esimerkiksi yksittäisten ihmisten itsetunnoissa, alkaa helposti hirvittää, millaisesta vitsauksesta on kyse. Keskityn kuitenkin nyt tämän tekstini loppuosassa muutamalla virkkeellä mustavalkoiseen ajatteluun hengellisyydessä.

Uskonto sanoo, että joko olemme valaistuneita tai emme, olemme uskossa tai emme, olemme skeptikkoja tai emme, olemme ehkä etsijöitä tai emme, olemme Jumalan valtakunnassa tai emme, olemme vanhurskautettuja tai emme, olemme saaneet syntimme anteeksi tai emme, olemme pyhitettyjä tai emme, olemme uudestisyntyneitä tai emme, olemme valossa tai pimeydessä, olemme karman lain alaisia tai emme. Tekomme ovat joko syntiä tai eivät ole. Kuoleman jälkeen - näin väitetään - menemme joko valoon tai pimeyteen, taivaaseen tai helvettiin. Edellisen väitetään olevan ikuista autuutta ja euforiaa - jälkimmäisen ikuista tuskaa.

Mustavalkoista ajattelua on myös pyhissä kirjoissamme. Esimerkiksi evankeliumien Jeesuksen mielenkiintoisimpia moraalineuvoja lienee käsky olla tekemättä pahalle vastarintaa. Meitä ehkä ihmetyttää, että pitäisikö esimerkiksi tämä käsky ottaa absoluuttisena kaikkia mahdollisia elämäntilanteita koskevana? Pyhä kirja sanoo, että ne, jotka toisia ihmisiä armahtavat - heidät armahdetaan. Entäs jos ihmisyksilö on sattumalta ateisti ja pyrkii kaikin tavoin armahtamaan toisia. Armahtaako Jumala hänetkin? Vai tarvitaanko siihen myös maaginen oppi verestä? Tuntuu, että olen evankeliumien Jeesuksen kanssa hyvin monesta asiasta samaa mieltä, mutta useat hänen opeistaan tuntuvat usein mustavalkoisilta. Tulee mieleen, että jos Jeesus olisi kuollut 10-20 vuotta vanhempana, olisiko hänen oppinsa pysynyt niin ehdottomana?

Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi usealle kristitylle on henkilökohtaisesti hyvin tärkeää kokea olevansa pelastettu, saaneensa syntinsä anteeksi ja pääsevänsä kuolemansa jälkeen taivaaseen. Silti en oikein ole vakuuttunut, etteikö mustavalkoinen ajattelu henkisyydessä myös voisi johtaa henkistä etsijää harhaan. Uskon, että tällainen kaksijakoinen ajattelu tekee melkeinpä väkivaltaa todellisuuden rikkaalle runsaudelle ja moninaisuudelle.

Laitoin tähän lyhyeen tekstiini ehkä tavallista enemmän kysymysmerkkejä. Koen, että jokaisen ajattelukykyisen ihmisen on itse mietittävä nämä asiat läpi omalta kohdaltaan. Sama pätee tietysti koko tätä blogiani. Yritän innostaa teitä lukijoita ajattelemaan aina itse - tarjota mahdollisesti ajatuksenruokaa - ei uskomaan dogmaattisesti mihinkään kirjoittamaani.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

[49] Alkuvuoden 2015 yhteensattumia

3.1.2015 klo 22.30
Kuuntelin Sandran Maria Magdalena -kappaleen aiemmin päivällä. Pätkä samaa kappaletta tulee Youtube- mainoksessa.

6.1.2015 noin klo 15.55
Katsoin jotain vanhaa ???? ja tuli Tarmo Manni mieleen. Kohta haastatetiin Tarmo Mannia. (Vihkomerkintämuistiinpano epäselvä)

6.1.2015 noin klo 19.55 - 20.05
Sana elastinen sekä TV:ssä että chätissä.

7.1.2015 noin klo 09.50 - 09.55
Makaan sängyssä. Mielessä on sana elastinen. Kohta kyseinen sana tulee radiosta.

12.1.2015 noin klo 13.17
Kirjoitan sähköpostiin patologisen suurista ruokahaluista. Silloin TV:stä tulee sana patologia.

12.1.2015 noin klo 13.25
Sana äly sekä mielessä että TV:ssä.

18.1.2015 noin klo 18.56
Kirjoitin sähköpostilla diabeteksesta kun tulee diabetes TV:stä.

21.1.2015 noin klo 20.15
Suomi24.fi:n Kirkko Cafe -chätissä joku mainitsee sanat "sinking ship". Juuri olin miettinyt laivanupotuspelin ohjelmoimista.

31.1.2015 noin klo 17.46
Sana "Rööperi" ensin Telkku.com:ssa ja sitten TV1:ssä.

2.2.2015 noin klo 13.56
kirjoitan sanat "samaan aikaan". Kohta tulee samat sanat TV:ssä.

7.2.2015 noin klo 17.44
Pohjois-Korea mielessä. Kohta mainitaan TV:ssä.

8.2.2015 noin klo 11.47
Mietin ajatusta, että maailmantalous on pyramidihuijaus. Kohta vierailulla oleva Riikka sanoo tekevänsä tupakka-askeista pyramidia.

10.2.2015 noin klo 20.47
Mielessäni on Inhimillinen tekijä -TV-ohjelma Vappu ja Ilkka Taipaleesta (Katson Yle Areenaa). Silloin TV-uutisissa mainitaan joku sukunimeltään Taipale.

11.2.2015 noin klo 20.15
Selaan sivustoa mooc.fi. Tulee TV:stä juttua Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta, joka järjestää useimmat Suomen mooc.fi -kurssit.

22.2.2015 noin klo 12.53
Mietin Uuno Turhapuro -elokuvan nakkeja ja ryynimakkaroita -kohtausta. Vilkaisen TV:n tekstitystä, ja siellä seisoo nakkisämpylöitä ja leikkelemakkaraa.

26.2.2015 noin klo 10.27
Mietin yhdyssanaa teiniPissaLasseBestiksiä, kun TV1:stä tulee sana virtsa.

7.3.2015 noin klo 17.13
Sana "pyrkimys" mielessä ja kohta TV1:ssä.

14.3.2015 noin klo 12.34
Nimi "Sanni" sekä MTV3:lla että chätissä.

16.3.2015 noin klo 18.08
Naputtelen Skypessä sanan lääke - samanaikaisesti TV1:ssä sanotaan sana lääkkeet. (Kun naputtelin tätä 6.7.2015 sähköiseen muotoon, otin juuri kirjoitettuani tämän päänsärkyyn ibuprofeenia.)

22.3.2015 noin klo 15
Tilaan pizzaa netistä. Kun tulee sen toimitusaika, soittaa ovikelloa ensin väärän pizzaliikkeen pizzatoimitusmies.

29.3.2015 noin klo 21.49
Mietin päivällä terroristiryhmä Baader-Meinhofia ja luen siitä Wikipediasta. Illalla eräs mainitsee Suomi24.fi:n Kirkko Cafe -chätissä Baader-Meinhofin.

29.3.2015 noin klo 22.04
Mietin poliitikko Kimmo Sasia ja hänen liikenneonnettomuuttaan. Sasi esiintyy MTV3:n uutisissa.

1.4.2015 noin klo 16.40
Dödö Suomi24-keskusteluissa ja kohta TV:ssä.

4.4.2015 noin klo 19.40
Mietin lentokenttätehtävää mooc.fi:n kurssilta. TV:ssä on lentopelosta.

5.4.2015 noin klo 10.35
Mustavalkoinen ajattelu sekä mielessä että kohta mainitaan TV-jumalanpalveluksessa.

8.4.2015 noin klo 22.54
Mietin edesmennyttä enoani kun radiossa Tuomas Enbuske puhuu enon kuolemasta.

9.4.2015 noin klo 14.25
Menen sänkyyn lepäämään. Radiosta tulee juuri nokosten nukkumisesta.

10.4.2015 noin klo 22.52
Sängyssä maatessa minulla on rintaoireita. Radiosta tulee biisi, jossa lauletaan "...sydämestä". (Vihkomuistiinpanomerkintä epäselvä.)

11.4.2015 noin klo 17.19
Ystäväni sanoo puhelimessa syöneensä roskaruokaa, tarkoittaen kebabbia. Juuri olin itse miettimässä tilaisiko kebabbia kotiin.

12.4.2015
Sähköpostilistalla mainitaan Helsingin Narikkatori. Ystäväni kertoi käyneensä vaalitilaisuudessa Narikkatorilla.

23.4.2015 noin klo 15.16
Mietin Jörn Donneria ja hänen tupakointiaan, josta meinaan meilata ystävälleni. Silloin Akateemisen kirjakaupan mainossähköpostissa on yhtenä Jörn Donnerin Pikku Mammutti, jota sävyttää epäily keuhkosyövän uusiutumisesta. Ystäväni oli lipsunut tupakkalakosta.

28.4.2015
Illalla käyn eräässä vertaistukiryhmässä. Muistan väärin, että eräs "Leena" olisi esitellyt itsensä Liisaksi. Kohta sen jälkeen tuli keskustelua Liisankadusta.

10.5.2015 noin klo 21.40
TV:ssä "Kuulustelu". Heti perään radioamatöörien toistinasemalta kuuluu sana kuulostelin.

13.5.2015 noin klo 19.57
TV:ssä mainitaan makkarakärryistä. Alan lämmittämään uunimakkaroita iltapalaksi.

16.5.2015 myöhäisilta
Makaan sängyssä ja odottelen unentuloa. Radiosta tulee ohjelmaa suomalaisesta näyttelijäelämästä. Tulee mieleeni, että Tarmo Manni näytteli Mielipuolen päiväkirjaa. Kohta radiossa joku keskustelijoista mainitsee Mielipuolen päiväkirjan.

22.5.2015 noin klo 21.30
Ystäväni on kylässä. Keskustelussamme on tauko, ja ystäväni näprää kännykkäänsä ja minä läppäriäni. Yhtäkkiä huomataan, että luetaan yhtäaikaa samaa uutista (kirja somalialaisista Suomessa).

1.6.2015 noin klo 18.15
Nimi Karri sekä Skypessä että TV-uutisissa.

3.6.2015 noin klo 14.55
Suomen lippu Facebookissa ja melkein heti perään TV1:ssä.

Kesäkuun alkupuoli 2015
Googletan Mika Waltarin Feliks onnellista. Luen hajanaisesti yhtä hakutulosta (muistaakseni Suomi24.fi:n keskusteluista). Mietin, että onpa huono kirjoitus aiheesta. Yhtäkkiä tajuan, että kyseessä olevan tekstin olin itse kirjoittanut vuonna 2005 eli noin kymmenen vuotta sitten.

13.6.2015 noin klo 18.43
Poltan sormeni uunimakkaroita uunista pois ottaessani. Muutama minuutti sen jälkeen luen Vartija-lehden webbisivuilta artikkelia, jossa mainitaan esimerkkinä se, kun vanhemmat varoittavat lapsia kuumasta uunista.

15.6.2015 noin klo 17.20
Soitan ystävälleni lähinnä kertoakseni, että naapurini ovat hommanneet minulle kuntopyörän tänään. Ennen kuin ehdin mainita asiasta, ystäväni alkaa kertoa omasta kuntopyöräilystään. Hän myös kertoo, että hänellä on uusi kännykkä. Hieman aiemmin soittanut toinen ystäväni kertoi myös, että hänelläkin on uusi kännykkä.

16.6.2015 noin klo 11.40
Jutellaan grillikatoksessa naapurien kanssa sähkölaskuista. Kohta tulee paikalle naapuri, joka kertoo tuttunsa saaneen sähköt takaisin asuntoonsa, kun sosiaalitoimistosta oli saanut apua sähkölaskuihinsa.

16.6.2015 ilta
Roikun Suomi24.fi:n Kirkko cafe -chätissä. Joku mainitsee Lidlin makkarat. Paistan juuri Lidlin grillimakkaroita uunissa.

18.6.2015 noin klo 18.48
Ystäväni on kylässä. Kuntopyörällä ajon jälkeen mainitsen ystävälleni polkupyörästä. Huomaan, että ystäväni katsoo juuri webbisivua sähköpolkupyöristä.

19.6.2015 noin klo 17.23
Luen juuri Wikipediasta komitatiivista, kun TV:stä tulee komitatiivi-ilmauksia: "saunoineen" ja niin edelleen.

19.6.2015
Päivän, parin välein huomaan ensin netistä ja sitten naapurilta, että Coca Colalla voi pyyhkiä metallista ruostetta pois.

21.6.2015 noin klo 06.04
Radiosta tulee musiikkikappale, jossa lauletaan "..tarviin Buranaa, kun päähän koskee..". Juuri olin itse miettinyt, otanko ibuprofeenia päänsärkyyn.

26.6.2015
Vien isäni omistaman auton katsastukseen. Ystävälläni sattuu olemaan myös asiaa sinne. Menemme yhdessä.