[61] Pari reunamerkintää uskonnonfilosofiaan

Ensiksi uskonnollisen kokemuksen argumentti. Uskonnollisia kokemuksia ovat muun muassa kokemus Jumalan johdatuksesta, merkitys- ja yhteensattumaelämykset, ilmestykset, ihmeet ja rukousvastaukset sekä kokemus uskovan ja Jumalan ja välisestä rakkaudesta. C.G. Jungin käsite synkronisiteetti merkitsee merkityksellisten yhteensattumien kokemista. Munkki Serafim kirjoittaa esseessään Dostojevskin tie kohti ihmisyyden ideaalia, että "Rakkaus on suurempaa kuin olemassaolo" ja että "..lopullinen todiste Jumalasta on viime kädessä juuri rakkaus, joka Jumalan ja uskovan välillä vallitsee." (s.16). Jos Jumalan ja uskovan välinen rakkaus todistavat Jumalan olemassaolon, menee argumentti tässä muodossa kehäpäätelmäksi, koska Jumalan olemassaolo oletetaan oletuksissa.

Mutta jos oletetaan, että on olemassa monia uskovia, jotka kokevat olevansa Minä-Sinä-rakkaussuhteessa Jumalan kanssa, voidaan esittää abduktiivinen argumentti, että tämän rakkauden toinen osapuoli, Jumala, on uskovan yksilön kannalta "parhaan selityksen" tai selitysvoiman mukaan myös oikeasti hänen kannaltaan olemassa - kaikki uskovien rakkaussuhteet Jumalan kanssa eivät ehkä ole uskovan yksilön kannalta vain kuvitellun olennon kanssa toteutuvia rakkaussuhteita, kun otetaan huomioon Jumalan kanssa tämän Minä-Sinä-rakkaussuhteen kanssa myös muut uskonnollisen kokemuksen kokemisen muodot, jotka koskevat uskovaa yksilöä. Esimerkiksi yhteensattumaelämykset ja rukousvastaukset.

Toiseksi kommentoin kärsimyksen ongelmaa, joka myös teodikea-ongelmana tunnetaan. Voimme kuvitella erittäin suuren hajonnan nautinnon ja kärsimyksen suhteen. Mainittakoon vaikka ikuinen euforia tai ikuinen kova sietämätön kipu. Kuvitellaan vaikka ikuisuuden kestävää tunnetta tukehtumisesta. Täällä meidän todellisuudessammekin haavoittamisen ja haavoittuvuuden potentiaalit ovat hyvin suuret.

Itse vastaan teodikean ongelmaan siten, että kun Jumala loi maailman, niin Hän optimoi todellisuutemme moninaisuuden maksimin ja kärsimyksen minimin suhteen. Jos olisi optimoitu vain kärsimyksen minimin suhteen, meillä olisi luultavasti iloinen mutta yksinkertainen "Teletappi"-maailma, jossa moninaisuus olisi huomattavasti vähäisempi. Jos taas maailmamme olisi optimoitu vain moninaisuuden suhteen, ihmisten ja eläinten kärsimykset voisivat olla vielä paljon hirvittävämpiä kuin nyt tässä maailmassamme.

Muita Jumalan optimoimia todellisuuden "muuttujia" voivat olla esimerkiksi rakkaus ja Jumalan piilossaoloaste. Myös ehkä olemassaolon nautinnollisuus ja mielekkääksi kokeminen.

Viimeiseksi kommentoin vielä lyhyesti tätä Jumalan kätkeytymisen argumenttia - "piilossaoloa". Ei siinä vielä mitään, että sielun pelastumiselta kuolemasta puuttuvat kaikki empiiriset ja rationaaliset takeet, mutta tuntuu hyvin vaikealta kuvitella edes niitä mekanismeja, joilla Jumala kuulee rukouksemme. Ja kun vietämme jumalanpalvelusta, missä ovat Jumalan "mikrofonit" ja "videokamerat" joilla Jumala näkee viettämämme jumalanpalveluksen.

Päidemme ympärillä ei ole kuin ilmaa. Miten Jumala näkee tunteemme, ajatuksemme ja rukouksemme. Sähkömagneettististä säteilyä kyllä menee koko ajan päidemme läpi (esim. radioaallot), mutta sekään tuskin on mitään sellaista jumalallista informaatiota jolla Jumala näkisi päidemme sisään. Tiede ei ole löytänyt ihmisten aivoista "jumala-antennia", joka säteilisi.....

Tämä on itselleni sellainen uskonongelma, että kipuilen tämän kanssa ehkä eniten. Yksi vastaus voisi olla, että todellisuutemme on Jumalan kannalta ainakin osittain virtuaalinen - tai, jos vallitsisi täydellinen determinismi, Jumala tietäisi "etukäteen" kaiken mitä tapahtuu pienintä yksityiskohtaa myöten.

Tai sitten tällainen Jumalan piilossaoloaste on haluttu todellisuuden ominaisuus, joka on yksi noista aiemmin mainituista todellisuuden "muuttujista". Toinen löytää Jumalan ensi rukoilulla. Toinen etsii Jumalaa vuosikymmenet, eikä meinaa löytää uskoa.

Lopuksi. Uskon itse Jumalaan, vaikka minun on mahdoton käsittää Jumalan "kaikkinäkevyyttä". Olen sairaana ollessa kokenut "ihmeen" ja ilmestyksen sekä terveenä ollessanikin kokenut hyvin monia synkronistisiä yhteesattumaelämyksiä.

[60] Olemassaolon tarkoitus

Olisiko todellisuuden tarkoitus itsensä olemassaolon kokeminen mahdollisimman monipuolisesti - ja ehkä oppia siitä asioita? Olisiko todellisuutemme ja olemassaolomme optimoitu esimerkiksi rakkauden, kärsimyksen (minimin), rikkaan moninaisuuden ja Jumalan piilossaoloasteen mukaan? Olisiko kaikkeutemme sitten näiden optimoitu kompromissi?