torstai 18. joulukuuta 2014

[44] Yhteensattumia vuosilta 2004-2012

Olen vuosien varrella hieman herkistynyt huomaamaan yhteensattumia, ja niiden muistiin kirjaaminen on muodostunut ajoittain jopa yhdeksi harrastuksistani. Tosin aika laiska olen ollut tässä harrastuksessa. Olen huomannut vuosien varrella, että jos yhteensattumaa ei kirjaa heti muistiin, se unohtuu todella pian. Seuraavassa on muutamia kokemiani yhteensattumia noin vuosilta 2004-2012.

Noin vuodenvaihde 2004-2005
Tuttuni kysyy olenko lukenut Mika Waltarin Feliks onnellisen. Seuraavana päivänä katson TV:tä, ja siellä Jörn Donner haastattelee ruotsiksi Martti Ahtisaarta. Donner kysyy Ahtisaarelta, kokeeko tämä olevansa onnellinen ihminen. Ahtisaari vastaa, että hän oli saanut aikoinaan lahjaksi Feliks onnellisen. Ja että se oli hänen mielestään hyvä lahja. Myöhemmin hankin kyseessä olevan kirjan nettiantivariaatista, ja huomaan, että minunkin mielestäni se paras lukemani uskonnollinen romaani. Juoni kulkee yhteensattumasta toiseen, ja joistain yhteensattumista romaanihenkilö Feliks Tierhaara kokee "Jumalan merkkejä".

Sairaspoliklikalla kohtaan entisen potilas- toverin ja puhun ehdottomasta rakkaudesta. Heti sen perään huomaan että odotustilan radiosta kuuluu biisi "This is unconditional love..."

Katon teksti-tv:tä -siellä tekstiä Pietarista.. samalla kuuluu Tv:stä englanniksi Venäjä ja Pietari. Kun käännän tv:n päälle (ja tekstitv:n pois päältä), sanotaan tv:ssä englanniksi "se on sattuma".

Etsin Juha-Pekka YYYYYY blogia, kun tulee sähköposti Juha-Pekka XXXX:ltä postilaatikkooni.

26.4.2006 bussipysäkillä Mikkelässä tapaan Päivin, bussipysäkillä tultuani Tapiolan kirkosta tapaan Janin, jonka kanssa Hyvään Arkeen, Olin ajattelut jo aiemmin käyväni samana päivänä Hyvässä Arjessa, mikä on aika harvinaista elmässäni.

1.5.2006 Mietin kotona autoilun hengenvaarallisuutta, kun kännykkään tuli tekstiviesti Jannelta. Siinä on vitsi auton alle jääneestä diplomi-insinööristä.

Ajattelin taas Feliks onnellista ja Martti Ahtisaarta (katso yhteensattuna yllä) kun tv:stä tuli uutisissa raportti Ahtisaaresta Kosovon rauhanneuvottelijana. Ystävän luona ystäväni luki minulle ilmaisjakelulehdestä juttua Aurorasta. Samalla näin TV:stä elokuvan tekstityksissä "Sinun nimesihän on Aurora?" Tästä kerrottuani ystäväni sanoi että elokuvahahmon nimi taisi olla Aurora.

Talvella 2005-2006 kävelen ystävän kanssa Aurora-marketista hänen asunnolleen. Ystäväni potkaisee lumipalloa oikealla jalallaan, minä potkaisen sitä 1-2 sekunnin kuluttua vasemmalla jalallallani. Ajattelen potkaistessani, että "teen siten Jumalan merkin ja tahdon". Ystäväni sanoo että "se oli Jumalan merkki"! En kerro hänelle mitään ajatuksestani.

Dawkings. jos asiasta on kaksi mielipidettä, totuus ei välttämättä kulje niiden puolivälissä, toinen kanta voi yksinkertaisesti olla väärässä. Mietin just aiemmin tänään että totuus on ääriateismin ja kristillisyyden välimaastossa.

Sähköpostissa jonkun Fox (etunimi) viesti ja toisessa viestissä kerrottiin mm. kveekareiden Fox:sta.

Puhutaan sinapista ystäväni kanssa (että löytyykö jääkaapistani). Hetki sen jälkeen tulee tv-ohjelman tekstityksessä sana sinappi.

5.10.2006 Lähetän sähköpostia Terho P:lle, kohta sen jälkeen kylässä oleva äitini löytää tammenterhon maasta.

4.11.2006 ajattelen "vanha suola janottaa"-juttua, parin, kolmen, neljän tunnin päästä suomi24.fi-etusivulla otsikko "Janottaako vanha suola?"

16.12.2006
Menen ostamaan kaupasta mm. piparitaikinaa, se on kaupasta loppu. Kun tulen hetken päästä ystäväni rappukäytävään, ja hänen naapurinsa keskustelevat ilmaisesti 1. kerroksessa. Toinen mainitsee piparitaikinan. Olen samalla menettättämäisilläni uskon mm. siihen, että kukaan olio voisi kuunnella mitä pään sisässäni ajattelen.

17.12.2006
Kirjoitan tekstiviestiin "kauneimmat joululaulut", samat sanat luen kirkko cafeen chätistä.

helmikuun loppu 2007
Puhun äitin kanssa varavaltuutetusta, katson ilmaisjakelulehteä, ja siellä on mielipidekirjoituksen kirjoittanut joku varavaltuutettu. Olen parvekkeella tupakalla, ja ajattelen armeijaa, ystäväni surffaa sattumalta samaan aikaan mil.fi:ssä.

Heinäkuu, 2007
Pappi puhuu isä meidän rukouksen kohdasta "ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet" - Ystäväni ottaa ex tempore seuraavana päivänä puheeksi saman kohdan.

Elokuu 2007
Vessasta palaa lamppu juri kun vanhempani ovat vierailulla. Kun vessan lamppu viimeksi paloi, silloinkin vanhempani olivat vierailulla.

Kuulen muutaman sähkötysmerkin Pieksämäen Metsämiehentien (vanhempieni talo) herukkapensaan juurella. Kun menen katsomaan auki olevaa radioamatöörilaitetta, sieltä kyllä kuuluu sähkötystä, mutta voimakkuudensäädin on hyvin pienellä. (Joku ehtinyt käydä pienentämässä ääntä?)

13.9.2007
Luen Mika Waltarista artikkelia ja "ketuista" (Mika Waltarin vaimon naispuolisista ystävistä) . Hieman sen jälkeen tv-ssä alkaa saksalainen Kettu-tv-sarjan jakso.

13.1.2009
Menen nukkumaan. Yrittäessäni saada unta, tuntuu kuin joku koputtaisi sormella kaksi kertaa jalkapohjaani. Samana yönä miten mietin "uskontotieteen" mielikuvitusluentoa jossa jokin Vincent van Goghin Auringonkukka-teos on heijastettu kaikkien nähtäväksi, - ikään kuin ilmentämään, miten "panteistinen jumala" sykkii eloa ja kauneutta. Samalla Leevi and the Leavings soi hiljaa taustalla, ja sieltä kuuluu "kuin auringon- kukka sä oot". (kappale Toteemipaalu)

9.2.2009 (kirjoitettu tähän 10.2.2009)
Esojen päivä? Kun herään, kännykässä on teksti- viesti, jossa ystäväni kertoo Esa-Pekka Salosen Grammyvoitosta. Olen juuri herännyt, kun on tarkoitus Esa-Pekka Suo-----:lle laittaa meili, milloin tulen tenttiin maaliskuussa. Kun olen lähettänyt meilin, prof. Esa Saariselta tulee Filosofia ja systeemiajattelu-kurssin sähköpostilistalta sähköposti. Illalla juttelen Rossin kanssa puhelimessa Esa P.:stä. Samoin illalla katson pyödällä olevaa Walterilta lainassa olevaa Jera ja Jyri Hännisen Kallis köyhyys-kirjaa. Yhtäkkiä tajuan Jyri Hännisen olevan studiossa, ja keskustelussa viitataan tuohon kirjaan. Yksi keskustelijoista Esa Aro-Heinilä.

Loka-marraskuu 2009
Katson Kemian perusteet (R) -kurssin noppa-sivuja. Assareina kaksi ihmistä sukunimiltäään Vara ja Väkevä. Oma Suomi24.fi nimimerkkini on siis varaväkevä. Koen että vihjaako jumaluus, että alkaisin lukea kyseessä olevaa kurssia.

21-22.11.2009 Ystäväni on käymässä. Hän viittaa LiDL:n rannekellooni. ..että on halpaan hintaansa nähden hyvin toiminut. Vien hänet kotiinsa ja kotonani huomaan, että ko. rannekelloni on noin puoli tuntia myöhässä. Kun laitan kellon aikaan, niin ainakin nyt reilun vuorokauden jälkeen on vielä ajassa.

Noin maaliskuu 2010
Tuntuu että "joka tuutista tulee" sukunimi Turunen (siis samana päivänä).

la 17.4.2010
Mikkelän kentällä näen tyttöjä kahden ponin kanssa. Kuuntelen vähän sen jälkeen (kun poneja ei enää näy) sattumalta tv:tä. Tulee joku urheilulähetys ja mietin onko kyse hevosurheilusta. Niin sitten on, ja koen jokin sortin yhteensattumaelämyksen.
klo 16:12. Mietin ko. yhteensattumaa, ja huomaan että mtv3-kanavalla televisiossa leffa "Musta ori". Hevosten päivä?

24.8.2010 noin klo 20.07
Aloitan syömään ruisleipää ja meetwurstia, muistan, että tämä meetwursti maistuu "riistaiselta", kun siinä on hevosenlihaa. (ei ollenkaan naudanlihaa). Vaihdan muutaman sekunnin päästä TV:n Nelonen-kanavan päälle. Siellä on juuri hevonen karsinassa.
24.8.2010 noin klo 20.33
Aloitin kirjoittamaan edellistä merkintää, huomasin että tuli kaksi hevosiin liittyvää yhteen- sattumaa tähän listaan peräkkäin.

28.8.2010 klo 19:28
Söin taas Oululaisen ruisleipää ja "sianliha-hevosenliha"-meetwurstia. Televisiossa on auki Rikos ja rangaistus, osa 7/8.. Tulee mieleeni ajatus, että "Jumala on varmasti olemassa" jos viiden minuutin kuluessa tulee hevonen ruutuun. Menee sitten vissiin alle minuutti kun valkoinen hevonen ilmestyy tv-ruutuun. "Etiäisenä" tämä yhteensattuma on erikoinen.

12.9.2010 klo 2:22 yöllä
Surffaan tähtiraketin sivuilla etsien koulukaveriani Jukkaa. Samalla TV on auki ja sieltä tulee TV7-kanavalta parin-kolmen sekunnin ajan kuvaa ilotulituksesta.

23.10.2010 noin klo 17.05-18.00
Mietin parvekkeella saunomisen MM- kisoissa loukkaantunutta "saunoja-Timoa". Olin aiemmin päivällä lukenut hänestä netistä. Silloin Tv:stä kuuluu parvekkeelle kun Kotikatu-sarjassa saunotaan.

25.10.2010 noin klo 17:02
Mietin lainassa olevaa Juice Leskisen CD:tä Tuomaksen evankeliumi. Ja tietysti Tuomaan evankeliumia. Parin minuutin päästä katson kun TV1:n uutisissa annetaan puheenvuoro toimittaja Tuomakselle Helsinki-Vantaan lentokentälle lentomekaanikkojen lakon takia. (Mielestäni on Tuomas aika harvinainen nimi vielä Suomessa.)

21.11.2010 noin kello 22.05-22.07
Katson John Weir Perryn kirjaa The Far Side of Madness, ja ajattelen että voisin lukea sen ennen kuin "aloitan" maalliset opinnot uudestaan. Katson samalla TV:tä, ja huomaan että sieltä tulee YLE TV1:ltä dokumentti Perryjen perheestä, jossa Scott(?) Perry on tehnyt itsemurhan. Ainakin Evan Perry teki. Katsoin ohjelmaa eteenpäin.

24.11.2010, noin klo 18.08
Mietin että olisi melkoinen yhteensattuna, jos Espoon keskuksen apteekin pääsivulla olisi asiaa maitohappobakteereista. Sitten kun katson ko. sivua, niin siellä on linkki "Probiootit todella lyhentävät ripulia". --Tv:stä tulee uutisista postiasiaa, samaan aikaan yritän hakea Espoon keskuksen postin aukioloaikoja.

23.12.2010 noin klo 16.14
Puhuin mesessä ystäväni kans sähkösaunasta; vilkaisein TV:stä Nelosen lastenohjalmaa Puhuttiin herra/mr. Sähköstä

30.12.2010 noin klo 15.34
Mietin että pitäisikö ostaa flunssaani yskänpillereitä, kun tv1..vanha naisnäyttelijä puhuu yskänpastilleista.

30.12.2010 noin klo 23.16
Mietin "Metrolla mummolaan"- biisiä, kun tv2:lta tulee Paha maa-elokuva, jossa sanotaan "mennäänkö mummolaan"? vain sekunti, pari, väliä.

30.12.2010 (kirjoitettu 31.12.2010)
Kuuntelen pitkästä aikaa Boney M:n kappaleita Youtubesta. Päivän päätteeksi saan tietää, että ko. yhtyeen Bobby Farrell on kuollut Pietarissa 30.12.2010.

30.4.2011 noin klo 21.45
Katson Waltsun kanssa TV:tä. Minulla on mielessä lause: Arbeit macht frei. Noin 1-1.50 minuutin kuluttua tämä lause tulee TV:stä.

1.5.2011 noin klo 23.30
Katson TV:stä MTV3:lta Psykon suihkukohtausta. Samalla (tai heti sen jälkeen) Telkku.com mainostaa Ruotsalaispolitiikkoa puukotettiin vappuyönä.

26.5.2011 noin klo 22.36
Muistelen että kirjoitin tutulle harmaista moraaleista tiukan hyvä/paha skitsoilun sijaan. Samaan aikaan tv:stä tuli hiuksiin liittyvä mainos, jossa mainittiin harmaat (hiukset)

1.6.2011 (kirjattu 2.6.2011)
Olin peurakolarissa matkustajana Turun moottoritiellä Ikeaa vastapäätä Espoossa 31.5. noin kello 04:07 naapurin kyydissä. Juttelin tästä ystäväni kanssa illalla 1.6.2011 kun ajettiin Finnoontietä kohti Espoon keskusta. Silloin pienempi peura juoksi 20 edestä tien yli.

22.9.2011 noin kello 19:30 +- jotain
Thomas-nimi tuli sukunimenä kolme kertaa vastaan lyhyin aikavälein..: Hill Street Blues -introssa, ja Miami Vice -introssa (Youtubessa) sekä iltalehden nettiuutisessa, että Aarno Arvela on kuollut. Hänen kerrottiin edustaneen muun muassa Steven Thomasia.

23.9.2011 noin klo 01:46
Törmään vielä illan päätteeksi näkemään Suomi24.fi:n Kirkko Cafeessa nimimerkin "tuomaskerettilainen".

31.10.2011 iltapäivällä (noin joskus klo 14.30-15.30)
Olen pari päivää miettinyt, että ei tule yhteensattumaelämyksiä. Mietin parvekkeella karhua ja sen talviunta, kun ystäväni mainitsi meilissä talviunen. Tulen sisälle ja katson saman tien TV:tä. Alkaa heti tulla ohjelmaa karhuista ja niiden kuvaamista haaskalta. (Puoli seitsemän vissiin uusinta)

11.11.2011 noin klo 18.
Luen WC:ssä Jaakko Heinimäen Pyhää naurua, ja kohta puoliin mietin kirjan sisältöä vielä parvekkeellakin. Tulen sisään ja Jaakko Heinimäki on puhumassa televisiossa.

16.11.2011 noin klo 6 aamulla
Mietin sängyssä maatessani vipunen.hut.fi konetta kun kuulen Radio Novasta mainoksen, jossa puhuttiin jostain vivusta.

17.11.2011 noin klo 21:06
Karin kanssa Nihtisillan ABC:lla. Kari on huoltoaseman Alepassa. Joku haastattelua seuraavana päivänä tekevä sosiaalityöntekijä soittaa hänelle klo 21 illalla. Pari minuuttia siitä ollaan autossa pois ABC:ltä. Yritän puhua Limousinesta, mutta en saa sanaa mieleen. Samaan aikaan tulee pitkä henkilöauto vastaan. Yhtä pitkä kuin Limousinet. Mietin Karin kanssa, että tää oli jo ihan keskitason yhteensattuma, ei enää ihan pieni tms.

17.11.2011 noin klo 21:59
SRAL:n postituslistassa lukee "ilmaveivi". 1-2 minuutin päästä TV:stä tulee maininta uudesta ilmaveivistä.

7.1.2012 noin klo 18.20
Kuuntelin aiemmin päivällä Leo Frimanin (taiteilijanimeltän Freeman) Ajetaan tandemilla- biisin youtubesta. Katson artistin tietoja Wikipediasta. Muutama tunti sen jälkeen tulee TV-ohjelma Leo Frimanista. Kuka oikein olet?: Leo Friman, klo 18.15- 18.45. Aiemmin en "tunnistanut" koko miestä.

21.1.2012 noin klo 20.00
Katson Anna Puun kappaleen "C'est la vie" -musiikkivideota Youtubesta. Videossa Anna Puu tainnuttaa kuvitteellisen miesystävänsä lyömällä tätä metallityökalulla niskaan. Hetki tämän jälkeen satun huomaamaan, että TV1:stä tulee "Midsomerin murhista" jakso, jossa lyödään miestä golf-mailalla niskaan (tai päähän).

26.1.2012 (kirjoitettu ylös 27.1.2012)
Mietin, että verensokereiden pompattua, minun on pakko alkaa jatkamaan ruokaremonttia, kun minulle alettiin jo ehdottaa insuliinihoitoa. Piakkoin tämän jälkeen katson katsomo.fi:sta lääkäri Antti Heikkilän haastattelua 26.1.2012 studio55-ohjelmassa. Hän toteaa, että ihmisen mieli toimii niin, että "pitää törmätä seinään", esimerkiksi "lääkäri ehdottaa insuliinia." ennen kuin muutos on mahdollista.

Kesä 2012 (-2013)
Olin hoidossa Kellokosken sairaalassa, ajalla kesäkuu-elokuu, 2012. Samaan aikaan samalla osastolla oli kahden potilaan huone, jossa oli hoidossa kaksi aiempaa anonyymiä nettituttavaani. Toisen kanssa tunnistettiin toisemme, kun ensimmäistä kertaa tavattiin toisemme osaston tupakkahuoneessa. Toinen ilmaisi itsensä minulle vasta yli vuosi hoitojaksoni jälkeen. Hän kertoi netissä, kuka oli ollut, ja mainitsi hoitajien ja potilastovereiden nimiä. Meinasin päivän, pari mennä pitkin seiniä kotonani, kun kuulin tästä. Tämä oli elämäni ravistelevimpiä yhteensattumia.