[14] Mietteitä kristinuskosta (osa 1)

Olen tuntenut elämäni aikana muutaman muslimin. Jos olen tulkinnut ja ymmärtänyt heidän uskontoaan oikein, hyvin suuri osa muslimeista kasvatetaan lapsesta asti siihen katsomukseen, että Jumalan olemassaolo on heille aivan itsestäänselvä asia. Jos muistan oikein, Jumalan olemassaolon epäily on heidän piirissään suuri synti.

Pääpiirteittäin toisin on kristinuskossa. Uskon, että ylivoimaisesti suurin osa kristityistä ovat itse asiassa pohjimmiltaan oman uskontonsa suhteen skeptikkoja. Filosofi, kirjailija ja teologi Søren Kierkegaard piti sellaista kristittyä, jolta puuttuu epävarmuus (skeptinen komponentti) uskostaan, esteettisenä reippailijana, saatananmoisena jätkänä, joka, epäolennaisesti sanottuna, tahtoo veljeillä Jumalan kanssa, mutta, olennaisesti sanottuna, ei ole minkäänlaisessa suhteessa Jumalaan. (Lähde: Jaakko Heinimäki, Pyhä nauru, 3. painos, Keuruu, 2003, s.17)

Omat huomioni puhuvat siihen suuntaan, että jos "keskimääräinen skeptikkokristitty"; kirkkoihin tai muihin kristillisiin seurakuntiin kuuluva kristitty, saa yhtäkkiä täyden uskonvarmuuden, hänellä helposti ainakin joksikin aikaa menee niin sanotusti pää sekaisin. Niinpä länsimaiden mielisairaaloiden suljetuilla osastoilla onkin tämän tästä itseään messiaaksi, Jeesukseksi tai Neitsyt Mariaksi uskovia. Vapaat kristilliset suunnat (Suomessa) osaavat käyttää "äskettäin voimallisesti uskoontulleita" usein todistuspuheiden pitäjinä ja niin edelleen - ja muutenkin seurakuntayhteys auttaa pitämään heitä helpommin "terveissä uomissa", kunnes uskonhumala on laantunut. "Raitis luterilaisuus" (Suomessa) taas ei yleensä osaa ymmärtää ns. "hihhuloitsijoita", ja nämä jäävätkin monesti yksin seurakunnassaan, ja he alkavat joissain tapauksissa jonkinmoisessa kiihtymistilassaan luoda omia "teologioita", joissa he kuvittelevat olevansa jotain tärkeitä hahmoja Jumalan suunnitelmissa. Uskonkiihtymystiloissa koetut merkityselämykset ja ristiriidat esimerkiksi evankeliumin Jeesuksen moraalineuvojen ja ihmisten käytännön käyttäytymisen välillä saavat useiden mielet särkymään.

Siis siinä, että useimmat kristityt ovat käytännössä skeptikkoja, on hyviä puolia; suuret ihmismassat pysyvät mielisairaaloiden ulkopuolella. Monet kristityt rukoilevat Jumalaa antamaan heille uskonvarmuuden, mutta heille sanoisin, että "ole vähän varovainen mitä toivot - se näet voi toteutua."

Mistä kristittyjen massaskeptismi sitten johtuu? Nähdäkseni ennen kaikea siitä, että kristinusko on muinaisiin historian tapahtumiin perustuva ja niihin voimakkaasti ankkurissa oleva uskonto. Usea kristitty voi pitää Aadamin ja Eevan paratiisia symboolisena kertomuksena, mutta mitä lähemmäksi mennään Jeesus Nasaretilaisen ristiinnaulitsemista ja väitettyä ylösnousemusta, sen historiallisempaa "pitää" Raamatun tekstin olla. Kristityillä ei kuitenkaan ole mitään
aikakonetta mennä Raamatun tapahtumia ja dogmeja tarkistamaan. Räisänen-Saarinen: Raamattutieto-kirjan mukaan vanhimmat säilyneet katkelmat Uudesta testamentista ovat Johanneksen evankeliumista ensimmäisen vuosisadan lopulta. Niinpä on ainakin järkiperäisesti ajateltuna hyvin vaikea tietää, oliko esimerkiksi evankeliumin Jeesuksen veden muuttaminen viiniksi historiallinen tapahtuma vai ei. Moni uskova on niin yksinkertainen ajatuksissaan, että kuvittelee Jumalalle olevan mahdotonta huijata heitä, ja siksi Raamattu on heidän mielestään totta kannesta kanteen. Huijaaminen ulkoistetaan saatanalle ja demoneille.