[39] Olemme näkökulmia

Ehkä tärkein sana, jonka sisältöä opin elämänkoulussani viime vuonna (2012) oli luullakseni sana Näkökulma. Me oliot olemme näkökulmia todellisuuteen ja todellisuudessa - ja todellisuudesta.

Minua ja meitä ehkä tarkkailee monta näkökulmaa, ja näitä näkökulmia tarkkailee ehkä monta muuta näkökulmaa. Todelisuutta saattaa vallita sisäkkäisten ja/tai rinnakkaisten simulaatioiden ja "simulaatiotasojen" verkosto. Ylin "ylijumala (tai ylijumalat)" ei välttämättä edes tiedä, onko hänen takanaan piilossa jotain vielä korkeampaa...

Siitä minulla ei ole tässä hetkessä kunnon aavistusta, olemmeko vielä täällä keräämässä (olennaista) tietoa vai olemmeko täällä kenties vain hölmöilemässä ympäriinsä.

Jonkun ateistin tai skeptikon näkökulma voi olla "jumalille" tiedollisesti ja kokemuksellisesti paljon arvokkaampi ja hedelmällisempi kuin esimerkiksi minun näkökulmani, vaikka vahingossa sattuisin olemaan "lähempänä" totuutta kuin hän, vaikka "korkeampia" voimia olisikin olemassa.

Jossain jumaluuksien kehitysvaiheessa asiat ovat ehkä olleet ja näyttäneet melko mustavalkoisilta. Kun on sitten - esimerkiksi hyvin kaukaisessa muinaisuudessa - keksitty asettaa näitä näkökulmia, niin on ehkä tullut enemmän harmaan sävyjä todellisuuteen. Jossain vaiheessa on kenties keksitty fyysinen kipu ja sitä kautta myös tunteet ja sitten myös psyykkinen tuska ja hyvä olo.

[38] Päivityksiä

Kun harrastaa nettiin kirjoittamista - olen huomannut - että joskus käy niin, että parin vuoden päästä kirjoittamisesta ajattelee joistain asioista aivan eri tavalla kuin on joskus aiemmin kirjoittanut.

Pitkään, useita vuosia, minulle oli tärkeä uskoa suurella voimalla esimerkiksi joihinkin raamatunlauseisiin, kuten "älkää tuomitko", "älkää julistako ketään syylliseksi" (Luuk.6:37) ja "älkää tehkö pahalle vastarintaa" (Matt.5:39). Fanitin Leo Tolstoin tulkintaa hänen teoksessaan Ylösnousemus, jossa hän kirjansa loppulehdillä kiteytti oppinsa melkeinpä kirjaimellisella tulkinnalla pyhän tekstin kohdista Matt.18:21-33 ja Matt.5:21-48. Minusta vaikuttaa että Leo Tolstoilla oli noiden mietteiden pohjalla hyvin herkkä omatunto, eikä hän siten tehnyt kristinuskosta pelkkää etiikkaa, niin kuin olen joskus muistaakseni kuullut sanottavan. Tykkäsin Tolstoin radikaalisuudesta senkin vuoksi, ettei hän 1800-luvun ja 1800-1900-vuosisadanvaihteen rationalistina pystynyt uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään. Hänellä ei ehkä ollut aavistusta mahdollisista simulaatiotodellisuuksista eikä "matrixeista".

Nykykäsitykseni pyhistä teksteistä kuitenkin on, että tärkeintä ei ehkä ole se, mitä ne sanovat tai väittävät, vaan mihin eettisiin ja metafyysisiin ongelmiin ne viittaavat. Onko meidän tarkoitus uskoa "hauki on kala"-periaatteella, että esimerkiksi edellä mainittu Vuorisaarnan kohta "älkää tehkö pahalle vastarintaa", pitäisi uskoa absoluuttisesti kaikkia tilanteita koskevaksi? Uskon, että pyhien tekstien sanomaa onkin juuri tarkoitus tulkita luovasti. "Älkää julistako ketään syylliseksi" - pidän edelleen tätä Kirkkoraamattu 1992:n mielenkiintoisimpana ja ehkä jopa syvällisimpänä käännöstulkintana, mutta epäilen, että käykö se absoluuttisesti joka tilanteeseen. Kuvitellaan vaikka että sitä oppia heti tyrkytettäisiin raa'an rikoksen uhrille tai tämän omaisille ja ystäville. Kiteytettynä: maailman pyhät kirjoitukset eivät liene kuin shakkipelin sääntöohjekirjoja.

Mutta uskon että omassa henkisessä kehityksessäni oli kyllä todella hengellisesti rikastuttavaa uskoa muun muassa tuohon Leo Tolstoin radikaaliin raamatuntulkintaan. Se laittoi kyllä ajatukset liikkeelle.

Olen viime vuosina yrittänyt "palata" kristityksi moneen otteeseen, mutta aina olen joutunut myöntämään itselleni, että minulla ei ole aikakonetta, ja että Jumalaa tai "korkeampaa" Voimaa tuskin paljoa kiinostaa, uskonko joihinkin esimerkiksi 2000 vuotta sitten mahdollisesti tapahtuneisiin tapahtumiin. Jumala (tai "korkeampi" Voima) elää minulle tässä hetkessä, ei niinkään muinaisuudessa. Oikeaoppisen kristinuskon sovitus- ja lunastusopit eivät kerta kaikkiaan mahdu minun aivojen käsityskykyyn.

Sitten pari muuta ajatusta. Tunsin että touko-kesäkuun vaihteessa 2012 "korkeammat" Voimat auttoivat minua käsittämään, että itsekin olen langennut yksinkertaiseen "työmies on palkkansa ansainnut"-harhaan henkisessä mielessä. Olen muun muassa kaivannut jonkinlaista virtuaalista "selkääntaputtelua" kirjoitusteni johdosta, vaikka esimerkiksi tässä blogissani minulla ei ole tällä ketkellä kommentointimahdollisuus edes päällä. Noh - jos joku haluaa kommentoida, laittakoon tervetulleesti sähköpostia jarmo.manninen@iki.fi

Toinen ajatus liittyy tuohon uskovaisissa piireissä yleiseen lähetystyön arvostamiseen. Jos Jumala on kaikkivaltias, niin eikö hän saisi kaikki ihmiset uskoon vain sormeaan napsauttamalla? Minusta taas tuntuu, että tämä maapallotodellisuus on tahallaan luotu mahdollisimman ateistiselta näyttäväksi. Voi olla ihan hyvin jopa, että jossain "korkealla" jopa suunnitellaan semmoista, että ihmiskunta vähitellen vieraantuisi uskonnoista vaikka Jumala onkin olemassa. Siinä tapauksessa nämä minunkin bloggaukset voivat itse asiassa "hidastaa kehitystä" kuin että vaikuttaisivat päinvastaisesti.

[37] Jeesus ja risti

Olenpa itse Jeesuksesta Kristuksesta mitä mieltä tahansa, hänellä lienee hyvin suuri osuus "korkeampien" Voimien suunnitelmissa joka tapauksessa - onpahan hän sitten ollut historiallinen henkilö tai ei. Hänhän opetti lähimmäisten, naapurien (muun muassa englanninkieliset raamatut) ja vihollisen rakastamista - jo tosiaan kenties tuhansia vuosia sitten. Pitkin vaikkapa Johanneksen evankeliumia hän yhä uudelleen ja uudelleen antaa neuvon, että rakastakaa ihmiset toisianne.

En oikein "koskaan" - lapsuudenuskoni jälkeen - ole käsittänyt, mitä Jumala sai, kun näki että Hänen poikansa kärsi ristillä. Mikä tarve Jumalassa "tyydyttyi" kun Jeesus tarinan mukaan kärsi...

Viime kuukausina olen vihdoin löytänyt jonkinmoisen henkilökohtaisen tulkinnan Jeesuksen pahoinpitelyjen, ruoskimisten ja ristillä kuoliaaksi kitumisen suhteen.

Minulle ne merkitsevät nyt (vertaus)kuvaa siitä, että Jumalan kärsimykset ne vasta hirvittävät ovat olleet, kun Hän on joutunut tarkkailemaan tätä mielisairasta menoa täällä mielipuolisella maapallolla ties kuinka kauan.

Itselläni ole mitään aikakonetta tai päänsisäistä uskonaikakonetta mennä katsomaan, mitä Jerusalemissa parisen tuhatta vuotta sitten on tapahtunut ja mitä ei. Mutta tämä edellä mainittu tulkinta tuntuu tällä hetkellä ihan kelvolliselta persoonakohtaisesti, vaikka en edes kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön tällä hetkellä.

[36] Jumalien kokous

Jumala ja pikkujumalat pitivät kokousta, ja päättivät:

"Katsotaanpa kuka ihminen vähimmillä harhoilla keksii tämän meidän pointin."

Aikaa kului ja viimein eräs ihminen maapallolla tokaisi:

"Mokomatkin jumalat minkä minulle teitte! Nämä teidän harhat eivät edes ole harhoja - vaan oikeita! "Kostoksi" ajan niin monta riivaajaa pois maapallolta kuin loppuelämäni aikana kerkiän."

Jumala ja pikkujumalat pitivät suurnopeusviestivälineillään uuden kokouksen, ja päättivät:

"Kun tuo on noin jääräpää, niin yrittäköön nyt taistella turhaan tuulimyllyjä vastaan kunnes rauhoittuu."

[35] Sokrates ja Viisasten kivi

Kansaa asettui riviin Sokrateen eteen, ja Sokrates puhui heille:
"Kuka uskaltaa tunnustaa, että haluaisi varastaa minulta tämän kädessäni olevan Viisasten kiven, joka on minulle rakkain lahja, jonka koskaan olen saanut?"

Viimein eräs mies sanoi: "Rehellisyyden nimissä: minä haluaisin."

Sokrates vastasi: "Väärä vastaus."

Kului tovin aikaa ja joku toinen lausahti: "Minulla ei harmainta aavistusta."

Sokrates vastasi: "Väärä vastaus."

Kului taas tovi aikaa, ja eräs aukaisi suunsa: "Mikä oli kysymys?"

Sokrates vastasi: "Väärä vastaus."

Viimein eräs pikkupoika lausahti: "Onpa sinulla kädessäsi kaunis kivi."

Sokrates nyökkäsi ja lausui: "Aika lähelle, mutta se lienee vain kivi."
"

[34] Olemmeko korkeampien olentojen koekaniineja? (Osa 2)

Mikä ihme on täällä niin sanottu Tarkoitus? Olemmeko täällä vain lomailemassa ikuisuudesta ja kenties hölmöilemässä ympäriinsä?
Vai?

Simuloidaanko täällä ja yritetäänkö täällä "osittain" jopa optimoida esimerkiksi seuraavien ominaisuuksien suhteen:

Aivojen muistin, mielikuvituksen, ajatusten, tunteiden, empatian, myötätunnon, käyttäytymisen, etiikan, estetiikan, terveyden, sosiaalisuuden, taiteellisuuden, luomisvoiman, kivun ja tuskan (psyykkkisen ja fyysisen), tunneälyn, tunneviisauden, huumorin ja komiikan, uskon ja epäuskon - luottamuksen ja epäluottamuksen - "korkeampiin" Voimiin, älykkyyden, viisauden, kantapään ja kärsimyksen kautta oppimisen, rohkeuden, kokemuksen, temperamentin. Ystäväni ehdotti tähän listaan myös selviytymistä ja onnellisuutta.

[33] Olemmeko korkeampien olentojen koekaniineja?

Tuntuu, että kristinusko on tullut tavallaan jo "valmiiksi" jo aikoja sitten esimerkiksi kveekarikristillisyyden, F. M. Dostojevskin ja Leo Tolstoin toimesta. Nyt on kulunut jo yli 110 vuotta Leo Tolstoin Ylösnousemus-romaanista, eivätkä ihmiset ole vieläkään oppineet armahtamaan ja rakastamaan toisiaan. Yksittäisten ihmisten kohdalle tulee edelleen suuria kärsimyksiä. Olen viime aikoina ajatellut, että yritetäänkö meillä ihmisillä mahdollisesti simuloida jotain harmoniaa tai harmonioita aivojen muistien, mielikuvituksien, ajatusten, tunteiden, aistihavaintojen ja käyttäytymisten suhteen. Vai onko kaikki ollut "valmista" jo muinaisuus sitten, ja me kenties olemme täällä maapallolla vain hölmöilemässä ympäriinsä, kuten Kurt Vonnegut kirjoitti kirjassaan Maaton mies....(?) Puhuin edellisessä bloggauksessa Sokrateesta ja Jeesuksesta. Toki voi olla niinkin, että viisain tai viisas ihminen ei olekaan Jumalalle/jumalille läheisin ihminen. Jumala näkenee ihmisyksilöt suhteessa heidän edellytyksiinsä (geenit, vanhemmat, elämäntapahtumat ja niin edelleen).