[66] Jeesus ja kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen -ajattelu

Uskovaiset sanovat, että Jeesus kärsi ja kuoli meidän kaikkien puolesta. En olisi voinut aavistaa, että joskus uskoisin tämän varsinkaan ns. "järkiperäisesti" vilpittömästi itsekin. Tosin omalla tavallani.

Sanotaan, että ehtoollisella käynti vahvistaa uskoa. No minä kokeilin, ja olen nyt käynyt viime heinäkuusta lähtien melkein viikottain ehtoollisella. Olen huomannut että uskoni on todella viime aikoina vahvistunut.

Minun kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen -ajatteluni kun yhdistin Jeesuksen kohtaloon, niin päädyin siihen, että jokainen ihminen kun kärsii, hän tavallaan kamppailee sen puolesta, miten tulevaisuus kehkeytyy.

Ainakin jos Jeesus ja hänen ristinkuolemansa ovat historian tapahtumisia (jos ei ole, niin muitakin on kuollut esimerkiksi ristiinnaulittuina tai on olemassa ainakin tarina Jeesuksesta ja hänen ristiinnaulitsemisestaan), niin hänen kärsimyksensä oli luomassa sitä todellisuutta, johon mekin olemme syntyneet. Ilman Jeesuksen kärsimystä emme mekään olisi syntyneet tänne maapallolle (jos siis Jeesus oli historiallinen henkilö) . Kaikki on syy-seuraus-verkko-suhteessa toisiinsa.

Kaikki ihmiset toki kärsivät - ja vaikuttavat tulevaisuuteen- mutta tavallaan tuon ristiinnaulitun Jeesuksen ja hänen kärsimyksensä voi käsittää symbolina kärsimykselle ja siinä myös tulevaisuuden puolesta kamppailulle. Suomessa valmistetuissa öyläteissä on kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta.

Ehkä Jeesuksen risti voi olla myös kuva siitä, että Jumala on ottanut isoimman palan kärsimyksistä itsensä kannettavaksi. Hän lienee joutunut katsomaan tätä mielipuolista menoa maapallolla ties kuinka pitkään. Ehkä Jumala kärsi myös omien tekojensa seurauksia. Hän kun luodessaan maailman loi myös kärsimyksen.

[65] Valintojemme vaikutus tulevaisuuteen

Kiitos Jumala kun loit tällaisen todellisuuden, jossa elämänkokemuksemme eivät mene hukkaan, vaan kaikki valintamme ja olemassaolomme vaikuttavat syy-seuraus-verkoissa ainakin hamaan ihmiskunnan historian loppuun asti.

Esimerkiksi 150 vuoden päästä ei ole väliä mitä olemme elämissämme tehneet, vaan sillä on silloin äärimmäisen suuri merkitys, että olemme tehneet täsmälleen kulloinkin juuri niin kuin olemme tehneet (näennäinen paradoksi).

[64] Taolainen koan

Wong Tai Sin (ennustus nro 63):
"Sivukujalla eli viisas hiljaa yksinkertaista elämää, jossa ruokaa riitti sen verran että hengissä pysyi. Niin köyhältä ja surkealta kuin ehkä näyttikin hän oli onnellinen ja piti itseään suuressa arvossa." (Martin Palmer, Taolaisuus, Tammi, 1998, s.7)

Mutta miksi tämä tarinan ihminen oli onnellinen ja piti itseään suuressa arvossa?

Yritän tähän vastata, että ymmärrän tuon "taolaisen koanin" oman kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen -ajatteluni silmälaisien läpi.. Jokainen on tärkeä, koska vaikuttaa todellisuuden syy-seuraus-verkkoihin. Sen tajuaminen voi olla tie onnellisuuteen. ja tuntemaan, että omakin olemassaolo on arvokasta (niin kuin kaikkien muidenkin).

[63] Miksi jaksan tätä elämää?

Minä jaksan, koska oman ajatteluni kautta kiteytynyt uskomukseni on, että kaikki me ihmiset (ja myös eläimet) olemme tärkeitä tulevaisuuden kannalta. Kaikki me vaikutamme koko ajan valintojemme kautta todellisuuden syy-seuraus-verkkoihin ja siihen mitä tulevaisuudestamme kehkeytyy. Keitä tänne syntyy tulevaisuudessa ja niin edelleen. Ihan oikeasti tuollainen ajattelutapa toimii minulle hyvänä antidepressanttina.

Olen melkein varma, etten ole tämän ajattelutavan ensimmäinen keksijä. Täytyy olla, että tämä on keksitty hyvin monia kertoja ennen minua, mutta olen 'korkeammille' Voimille kiitollinen, että olen pääosin omalla ajattelullani pääsyt tähän nykyiseen ymmärrykseeni.

Tämä "kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen"-ajattelu ei luultavasti sovi kaikille. Mahdollistaahan se hyvin amoraalisen näkemyksen valintoihimme, kun kaikki tekomme - olivat ne sitten tavanomaisen moraalin kannalta miten huonoja (tai hyviä) tahansa - vaikuttavat ratkaisevasti koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Mutta toisaalta, tämä ajattelutapa voi myös johtaa esimerkiksi "positiivisiin" ykseyden kokemuksiin koko olevaisuuden kanssa. Jos ihmistä erityisesti vaivaa suuri syyllisyys ja/tai häpeä, voi tästä ajattelusta olla hyötyä.

Muita tärkeitä elämääni mielekkyyttä ja sisältöä tuovia asiota ovat hengellinen vakaumukseni, ihmissuhteeni ja se, ettei ole sietämättömiä fyysisiä kipuja.

[62] Onko syytä olla huolissaan?

Ei tässä kenenkään tarvitsisi ehkä olla useimmiten niin hirveän huolestunut elämänsä suhteen. Kaikki me vaikutamme koko ajan nykyhetken kautta tulevaisuuteen, niin että jokainen jätämme ratkaisevan suuren jäljen todellisuuden syy-seuraus-verkkoihin. Vaikutamme esimerkiksi koko ajan, ketä tänne jatkossa syntyy, mitä siitä seuraa - ja niin edelleen. Kenenkään elämä ja elämän tapahtumat eivät tässä mielessä koskaan mene hukkaan - ainakaan ihmiskunnan tulevan loppuhistorian ajan.

Tässä todellisuudessa meidän - itsemme ja toisten - haavoittuvuus- ja haavoittamispotentiaalit ovat erittäin suuret, mistä johtuen pelko-, viha-, katkeruus-, masennus-, ahdistus- ja suuttumiskokemukset ovat inhimillisesti katsoen ymmärrettäviä. Vaikka näitä tuntemuksia on vaikea aina välttää, toimimme me kaikki ihmiset koko ajan oman sisäisen todellisuutemme kannalta mielekkäästi. Niin pahimmat rikolliset kuin suurimmat pyhimykset laidasta laitaan.

[61] Pari reunamerkintää uskonnonfilosofiaan

Ensiksi uskonnollisen kokemuksen argumentti. Uskonnollisia kokemuksia ovat muun muassa kokemus Jumalan johdatuksesta, merkitys- ja yhteensattumaelämykset, ilmestykset, ihmeet ja rukousvastaukset sekä kokemus uskovan ja Jumalan ja välisestä rakkaudesta. C.G. Jungin käsite synkronisiteetti merkitsee merkityksellisten yhteensattumien kokemista. Munkki Serafim kirjoittaa esseessään Dostojevskin tie kohti ihmisyyden ideaalia, että "Rakkaus on suurempaa kuin olemassaolo" ja että "..lopullinen todiste Jumalasta on viime kädessä juuri rakkaus, joka Jumalan ja uskovan välillä vallitsee." (s.16). Jos Jumalan ja uskovan välinen rakkaus todistavat Jumalan olemassaolon, menee argumentti tässä muodossa kehäpäätelmäksi, koska Jumalan olemassaolo oletetaan oletuksissa.

Mutta jos oletetaan, että on olemassa monia uskovia, jotka kokevat olevansa Minä-Sinä-rakkaussuhteessa Jumalan kanssa, voidaan esittää abduktiivinen argumentti, että tämän rakkauden toinen osapuoli, Jumala, on uskovan yksilön kannalta "parhaan selityksen" tai selitysvoiman mukaan myös oikeasti hänen kannaltaan olemassa - kaikki uskovien rakkaussuhteet Jumalan kanssa eivät ehkä ole uskovan yksilön kannalta vain kuvitellun olennon kanssa toteutuvia rakkaussuhteita, kun otetaan huomioon Jumalan kanssa tämän Minä-Sinä-rakkaussuhteen kanssa myös muut uskonnollisen kokemuksen kokemisen muodot, jotka koskevat uskovaa yksilöä. Esimerkiksi yhteensattumaelämykset ja rukousvastaukset.

Toiseksi kommentoin kärsimyksen ongelmaa, joka myös teodikea-ongelmana tunnetaan. Voimme kuvitella erittäin suuren hajonnan nautinnon ja kärsimyksen suhteen. Mainittakoon vaikka ikuinen euforia tai ikuinen kova sietämätön kipu. Kuvitellaan vaikka ikuisuuden kestävää tunnetta tukehtumisesta. Täällä meidän todellisuudessammekin haavoittamisen ja haavoittuvuuden potentiaalit ovat hyvin suuret.

Itse vastaan teodikean ongelmaan siten, että kun Jumala loi maailman, niin Hän optimoi todellisuutemme moninaisuuden maksimin ja kärsimyksen minimin suhteen. Jos olisi optimoitu vain kärsimyksen minimin suhteen, meillä olisi luultavasti iloinen mutta yksinkertainen "Teletappi"-maailma, jossa moninaisuus olisi huomattavasti vähäisempi. Jos taas maailmamme olisi optimoitu vain moninaisuuden suhteen, ihmisten ja eläinten kärsimykset voisivat olla vielä paljon hirvittävämpiä kuin nyt tässä maailmassamme.

Muita Jumalan optimoimia todellisuuden "muuttujia" voivat olla esimerkiksi rakkaus ja Jumalan piilossaoloaste. Myös ehkä olemassaolon nautinnollisuus ja mielekkääksi kokeminen.

Viimeiseksi kommentoin vielä lyhyesti tätä Jumalan kätkeytymisen argumenttia - "piilossaoloa". Ei siinä vielä mitään, että sielun pelastumiselta kuolemasta puuttuvat kaikki empiiriset ja rationaaliset takeet, mutta tuntuu hyvin vaikealta kuvitella edes niitä mekanismeja, joilla Jumala kuulee rukouksemme. Ja kun vietämme jumalanpalvelusta, missä ovat Jumalan "mikrofonit" ja "videokamerat" joilla Jumala näkee viettämämme jumalanpalveluksen.

Päidemme ympärillä ei ole kuin ilmaa. Miten Jumala näkee tunteemme, ajatuksemme ja rukouksemme. Sähkömagneettististä säteilyä kyllä menee koko ajan päidemme läpi (esim. radioaallot), mutta sekään tuskin on mitään sellaista jumalallista informaatiota jolla Jumala näkisi päidemme sisään. Tiede ei ole löytänyt ihmisten aivoista "jumala-antennia", joka säteilisi.....

Tämä on itselleni sellainen uskonongelma, että kipuilen tämän kanssa ehkä eniten. Yksi vastaus voisi olla, että todellisuutemme on Jumalan kannalta ainakin osittain virtuaalinen - tai, jos vallitsisi täydellinen determinismi, Jumala tietäisi "etukäteen" kaiken mitä tapahtuu pienintä yksityiskohtaa myöten.

Tai sitten tällainen Jumalan piilossaoloaste on haluttu todellisuuden ominaisuus, joka on yksi noista aiemmin mainituista todellisuuden "muuttujista". Toinen löytää Jumalan ensi rukoilulla. Toinen etsii Jumalaa vuosikymmenet, eikä meinaa löytää uskoa.

Lopuksi. Uskon itse Jumalaan, vaikka minun on mahdoton käsittää Jumalan "kaikkinäkevyyttä". Olen sairaana ollessa kokenut "ihmeen" ja ilmestyksen sekä terveenä ollessanikin kokenut hyvin monia synkronistisiä yhteesattumaelämyksiä.

[60] Olemassaolon tarkoitus

Olisiko todellisuuden tarkoitus itsensä olemassaolon kokeminen mahdollisimman monipuolisesti - ja ehkä oppia siitä asioita? Olisiko todellisuutemme ja olemassaolomme optimoitu esimerkiksi rakkauden, kärsimyksen (minimin), rikkaan moninaisuuden ja Jumalan piilossaoloasteen mukaan? Olisiko kaikkeutemme sitten näiden optimoitu kompromissi?