Kun harrastaa nettiin kirjoittamista - olen huomannut - että joskus käy niin, että parin vuoden päästä kirjoittamisesta ajattelee joistain asioista aivan eri tavalla kuin on joskus aiemmin kirjoittanut.
Pitkään, useita vuosia, minulle oli tärkeä uskoa suurella voimalla esimerkiksi joihinkin raamatunlauseisiin, kuten "älkää tuomitko", "älkää julistako ketään syylliseksi" (Luuk.6:37) ja "älkää tehkö pahalle vastarintaa" (Matt.5:39). Fanitin Leo Tolstoin tulkintaa hänen teoksessaan Ylösnousemus, jossa hän kirjansa loppulehdillä kiteytti oppinsa melkeinpä kirjaimellisella tulkinnalla pyhän tekstin kohdista Matt.18:21-33 ja Matt.5:21-48. Minusta vaikuttaa että Leo Tolstoilla oli noiden mietteiden pohjalla hyvin herkkä omatunto, eikä hän siten tehnyt kristinuskosta pelkkää etiikkaa, niin kuin olen joskus muistaakseni kuullut sanottavan. Tykkäsin Tolstoin radikaalisuudesta senkin vuoksi, ettei hän 1800-luvun ja 1800-1900-vuosisadanvaihteen rationalistina pystynyt uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään. Hänellä ei ehkä ollut aavistusta mahdollisista simulaatiotodellisuuksista eikä "matrixeista".
Nykykäsitykseni pyhistä teksteistä kuitenkin on, että tärkeintä ei ehkä ole se, mitä ne sanovat tai väittävät, vaan mihin eettisiin ja metafyysisiin ongelmiin ne viittaavat. Onko meidän tarkoitus uskoa "hauki on kala"-periaatteella, että esimerkiksi edellä mainittu Vuorisaarnan kohta "älkää tehkö pahalle vastarintaa", pitäisi uskoa absoluuttisesti kaikkia tilanteita koskevaksi? Uskon, että pyhien tekstien sanomaa onkin juuri tarkoitus tulkita luovasti. "Älkää julistako ketään syylliseksi" - pidän edelleen tätä Kirkkoraamattu 1992:n mielenkiintoisimpana ja ehkä jopa syvällisimpänä käännöstulkintana, mutta epäilen, että käykö se absoluuttisesti joka tilanteeseen. Kuvitellaan vaikka että sitä oppia heti tyrkytettäisiin raa'an rikoksen uhrille tai tämän omaisille ja ystäville. Kiteytettynä: maailman pyhät kirjoitukset eivät liene kuin shakkipelin sääntöohjekirjoja.
Mutta uskon että omassa henkisessä kehityksessäni oli kyllä todella hengellisesti rikastuttavaa uskoa muun muassa tuohon Leo Tolstoin radikaaliin raamatuntulkintaan. Se laittoi kyllä ajatukset liikkeelle.
Olen viime vuosina yrittänyt "palata" kristityksi moneen otteeseen, mutta aina olen joutunut myöntämään itselleni,
että minulla ei ole aikakonetta, ja että Jumalaa tai "korkeampaa" Voimaa tuskin paljoa kiinostaa, uskonko joihinkin esimerkiksi 2000 vuotta sitten mahdollisesti tapahtuneisiin tapahtumiin. Jumala (tai "korkeampi" Voima) elää minulle tässä hetkessä, ei niinkään muinaisuudessa. Oikeaoppisen kristinuskon sovitus- ja lunastusopit eivät kerta kaikkiaan mahdu minun aivojen käsityskykyyn.
Sitten pari muuta ajatusta. Tunsin että touko-kesäkuun vaihteessa 2012 "korkeammat" Voimat auttoivat minua käsittämään, että itsekin olen langennut yksinkertaiseen "työmies on palkkansa ansainnut"-harhaan henkisessä mielessä. Olen muun muassa kaivannut jonkinlaista virtuaalista "selkääntaputtelua" kirjoitusteni johdosta, vaikka esimerkiksi tässä blogissani minulla ei ole tällä ketkellä kommentointimahdollisuus edes päällä. Noh - jos joku haluaa kommentoida, laittakoon tervetulleesti sähköpostia jarmo.manninen@iki.fi
Toinen ajatus liittyy tuohon uskovaisissa piireissä yleiseen lähetystyön arvostamiseen. Jos Jumala on kaikkivaltias, niin eikö hän saisi kaikki ihmiset uskoon vain sormeaan napsauttamalla? Minusta taas tuntuu, että tämä maapallotodellisuus on tahallaan luotu mahdollisimman ateistiselta näyttäväksi. Voi olla ihan hyvin jopa, että jossain "korkealla" jopa suunnitellaan semmoista, että ihmiskunta vähitellen vieraantuisi uskonnoista vaikka Jumala onkin olemassa. Siinä tapauksessa nämä minunkin bloggaukset voivat itse asiassa "hidastaa kehitystä" kuin että vaikuttaisivat päinvastaisesti.
