[32] Sokrates ja Jeesus

Kun kerran filosofian puolella on jonkinmoisena ihanteena Sokrates, jota pidettiin viisaana, koska hän tiesi, ettei tiedä mitään, niin miksi sitten hengellisyydessä ja teologiassa pidetään ihanteena sitä, että mitä enemmän perusteitta uskoo opinkappaleita ja pyhien kirjojen tarinoiden historiallisuuksia, niin sen parempi? Olisiko rehellisempi myöntää "korkeammille" Voimille (Jumalalle), että ei ole sitä uskonaikakonetta mennä tarkistelemaan muinaisten tarinoiden historiallisuuksia? Tarinoiden Sokrates ja evankeliumien Jeesus ovat siinä mielessä samanlaisia, että he eivät kirjoittaneet itse ilmeisesti mitään papyruksille yms. Tosin tarinan Jeesus kirjoitti kerran sormellaan maahan (Joh.8:6-8). Sokrates oli myrkkymaljan juodessaan jo iäkäs mies, evankeliumien Jeesus Kristus oli tarinoiden mukaan vasta reilu kolmikymppinen joutuessaan pahoinpidellyksi, ruoskittavaksi ja kuollessaan ristillä. Meillä on täällä maailmassa esikuvina muun muassa Sokrates, Jeesus Kristus, Siddhartha Gautama (Buddha), Laotse ja vaikkapa viime vuosisadalta Mohandas Gandhi. Meidän ei kuitenkaan ole kaiketi tarkoitus tulla kopioiksi heistä, vaan pikemminkin omiksi itseksemme. Voi olla että Jumala (tai Jumala ja/tai pikkujumalat ja/tai enkelit tms.) simuloivat yhä edelleen meillä ihmisillä, mitä tarkoittaa hyvä huumori, tunneäly, aito armo ja ehkä rakkauskin, auttaminen, tunteiden kokeminen. Voi toki olla niinkin, että "kaikki" on jo keksitty muinaisuus sitten, ja olemme täällä vain keksimässä pyöriä uudelleen. Tuntuu kuitenkin että esimerkiksi mielikuvituksemme olisi jonkinlainen jumalallinen ominaisuus meissä ihmisissä.